Tuntematon ei vastaa, viittaa vain päällään menevien perään:
"Menettekö sinne?" kysyy hän hiljaa, ei enään kuivasti, vaan aivan toisella sointuvalla äänellä.
Pekan tekee mieli häätää tuo tungettelija pois. Mutta miehen surumielinen ääni ja tyyni katse vetävät puoleensa, melkein lämmittävät. Sellaista miestä ei hän ole koskaan tavannut. Laiha se on, vanhanpuoleinen, pujopartainen, hienosti puettu, liikkumattomat kasvot kuin paikalleen valetut. Mies odottaa vastausta.
"Mitäpä minä oikeastaan siellä teen. Nuorempia ovat; en heitä paljoa tunne."
"Well. Jos nyt sitte joutaisitte hetkiseksi minun mukaani. Kertoisin teille isästänne — isältänne — terveiset."
"Minä tulen."
Tuntematon kutsuu ajurin, joka kadunkulmassa näkyy odottavan häntä. Ajetaan muutamia ristinvälejä, käännytään, ja tullaan kirkkaasti valaistulle oviaukolle. Siinä on ravintola, hieno paikka — peililasia kaikkialla niin että tahtoo eksyä ja kävellä seiniin pahki.
"Hitåt, vassogo'!" Kumarteleva eteisvartija riisuu palttoot.
"Jag tror herrn är en ny student?"
"Ja visst", vastaa tuntematon, seuralaisensa puolesta.