Kalle: Jos lie. Ainakaan häntä ei ole kukaan nähnyt sen perästä ja tuskin näkeekään.
Liisa: No, jopa kummia kuuluu. Ja te nyt olette täällä puukhollarina?
Kalle: Minähän tässä aluksi. Piti ottaa semmoinen mies, joka oli lähinnä saatavissa. Mitäs nyt olisi muorille tarpeen. Kahvia ja sokeria kai ensiksi?
Liisa: Niinpä kyllä. Punnitsee häntä nyt puolen naulaa kumpastakin.
Kalle: Meillä myydään ainoastaan kilottain.
Liisa: Kilothan ne on tähän maailman aikaan, kilot ja hehtot ja metrit ja mitä kaikkia heitä lieneekään, mutta en minä vanha ihminen ole saanut niistä tolkkua, ja naularäkninkini minä pidän niin kauvan kuin elän.
Kalle: Mutta laki kieltää myymästä muuten kuin uusien mittojen mukaan.
Liisa: Myypähän kauppiaskin miten kukin haluaa.
Kalle: Ei hänkään enää tästälähin.
Liisa: No pankaa sitte puolen kiloa kumpaakin. Välipä tuolla lie.