(Kaija ja Jeremiias menevät. Muut ostajat poistuvat samaten sanoen kukin hyvästinsä. Kalle sulkee oven.)
Markkanen (Pistää päänsä ovesta): Joko ne menivät? Jopa näkyvät olevan tiessään. (Tulee puotiin, Aapeli perässä.) Kuules nyt, Kalle! Me olemme täällä sopineet sillä tavalla, että isäntä ostaa tämän liikkeen ja rupeaa kauppiaaksi. Sinä pääset kun pääsetkin puotipojaksi. Minä lähden tästä muille maille. Tämä on siksi kiero juttu, ettei siitä enää tule korjaamalla kalua.
Aapeli: Mutta minne sinä sitte aijot mennä? Jonnekin toiseen syrjäiseen pitäjään petkuttamaan ihmisiä niinkuin täälläkin? Ei, kyllä on parasta, että jäät tänne.
Markkanen: Mitä sinä puhut? Tännekö kauppiaaksi? Tässä pitäjässä on jo ilmankin kolme kauppiasta, joista jo yksi on liikaa. Ei, se on kerrassaan mahdotonta, sen ymmärrät itsekin, kun oikein asiaa ajattelet.
Aapeli: En minä niin päin ajatellutkaan. Minä tarkoitin, että sinä jäisit tähän liikkeeseeni puotimieheksi. Täällä tarvitaan hyvästikin kaksi miestä tiskin takana, kun en itse kuitenkaan talon hoidon takia ehdi pitämään kaupasta niin hyvää huolta kuin sinä ennen.
Markkanen: Puotimieheksi? Minä? Kuinka sinun mieleesikään voi juohtua semmoista? Ensiksikin se olisi minulle suuri häpeä ja toiseksi…
Aapeli: Eipä minun mielestäni mikään häpeä. Sinä olet kyllä tottunut olemaan puotipoikanakin, eikä ihmisten tarvitse tietää tästä vaihdoksesta mitään. Isäntä on myynyt liikkeensä minulle ja matkustanut pois, mutta sinä olet jäänyt tänne vanhaan toimeesi. En ymmärrä, miksei se sopisi. Sinä olet jo ehtinyt rikastua aivan tarpeeksi, etkä minunkaan palveluksessani köyhdy. Minä maksan hyvän palkan.
Markkanen (Huoaten): Olkoon sitte menneeksi. Ei tässä näy muukaan keino auttavan. Voi päiviäni! Kaikkeen sitä joutuu tässä maailmassa.
Kalle: Mitäs sitte muuta kuin mennään juomaan hyvät harjakaiset tämän kaupan päälle. Eikös niin, Risto?
Markkanen: No mennään. Sehän tässä enää lie jälellä. Voi päiviäni!