"Ihan hänen tapaistansa, sen noidan; jos hän olisi luullut tuottavansa iloa Julialle, ei hän koskaan olisi laskenut häntä."
"Ei, hän mainitsi, että merimiehen kylmyys häntä oikein nöyryyttäisi."
"Ha ha ha, hän on tietysti myöskin kuullut tuon tyhmän jutun teidän ja Juhanan kihlauksesta."
"Minunko ja teidän poikanne?"
"Niin. Eihän nyt muusta puhutakaan."
"No mutta, enhän minä ole koskaan —." Rouva keskeytti äkisti lauseensa ja nousi peljästyneenä.
"Fanni!" huusi hän. "Älä juoksentele siellä kalliolla, voit pudota mereen! Tule tänne, lapseni!"
Tyttönen käänsi päätänsä. Hänen jalkansa luiskahti; hän kaatui takaperin ja vesi peitti hänet silmänräpäyksessä.
"Auttakaa, auttakaa!" huusi äiti hädissänsä ja juoksi rantaan.
Juhana hypähti ylös, riisui nopeasti nuttunsa, syöksyi veteen ja toi hetkisen kuluttua Fannin rantaan; mutta tyttö oli jo kylmä ja tunnoton.