Hän käytti mielellään ankaroita ja voimakkaita parannustapoja. Juuri tuolla rohkeudellaan, joka ei kammonnut lujimpiakaan keinoja, oli hän pelastanut monta ihmishenkeä, ja vaikka hän välistä erehtyikin ja keinoillansa joudutti taudin onnetonta päätöstä, niin se kuitenkin tapahtui verrattain hyvin harvoin. Mutta hänen vaimonsa ihan peljästyi, kun kuuli hänen ohjeensa, miten poikaa tuli hoitaa. Ryhtyäkseen semmoisiin keinoihin olisi hänellä pitänyt olla täydellinen luottamus lääkäriin, mutta rouvallapa tuota luottamusta ei ollut, vaikka sitä lääkärille kaikkien muiden sairasvuoteiden luona osoitettiin. Helena vaati jyrkästi, että oli kysyttävä toisenkin lääkärin neuvoa. "Niin minäkin olen arvellut", vastasi hänen miehensä. "Sentähden lähetinkin sähkösanoman N:lle ja pyysin hänen heti tulemaan tänne."
"Mutta minä en luota häneen", sanoi Helena hyvin hiljaa.
Lääkäri kääntyi äkisti vaimoonsa päin.
"Vai et luota häneen!" sanoi hän. "Ja miksi et, jos saan kysyä?"
"Koska hän on kuuluisa", vastasi rouva hiljaisesti.
Lääkäri katsoi häneen, kuin olisi luullut vaimonsa ei olevan täydessä järjessään. Mutta Helena jatkoi samalla levollisella, hiljaisella äänellä:
"Minä en enää luota kuuluisuuteen. Minä en enää usko, että kuuluisa mies on mikään suuri mies. Olen nähnyt niin paljon huonoutta, niin suuren ulkonaisen maineen rinnalla."
Lääkäri seisoi hetkisen hiljaa ikäänkuin miettien ja mieltänsä tyynnytellen, sillä viha kiehui hänessä. Hänen, jota ei kukaan uskaltanut vastustaa, täytyi kuulla tuommoisia sanoja vaimoltansa, joka oli niin halventanut itseänsä hänen edessään ja jonka hän oli mielessänsä ihan tomuun asti kukistanut. Hän malttoi kuitenkin mielensä ja läksi huoneesta virkkamatta sanaakaan.
Vähän ajan perästä pukeutui Helena ja läksi ulos; hän katseli portista ulos astuessaan levottomasti ympäri toria ja huomattuansa, ett'ei ketään tuttuja näkynyt, kääri hän harson tarkasti ympärillensä ja astui arasti ja nopeasti pitkin erästä katua. Hän ei ollut koskaan ollut liikkeellä muulloin kuin hämärissä tuon suuren kohtauksen jälkeen kotona; sillä hän tiesi olevansa halveksittava kaikkien silmissä ja pelkäsi näkevänsä sen kaikkien vastaantulijain kasvoista.
Helena saapui yksinkertaiseen taloon pienen syrjäkadun varrelle. Siellä hän tiesi uuden lääkärin asuvan ja oli kuullut hänen jo alkaneen saavuttaa suurta luottamusta sekä parantaneen jo monta lasta tuosta tuhoavasta taudista. Olipa hän saanut muutamia Nordenberginkin sairaita hoidettavakseen. Vastoin Nordenbergin tapaa oli hän ystävällinen ja leppyinen sekä varovaisesti ja hellästi hoiteli sairaita. Eikä Helena ollut unhottanut hänen todellista osanottoansa, jota hän oli osoittanut onnettomalle vaimolle hänen nöyryytyksensä katkerimpana hetkenä.