"Mutta petyithän kuitenkin tätin perinnössä."
"En pettynyt. Häntähän minun on kiittäminen, että nyt olen varakas mies, johon kaikki rajattomasti luottavat, ja ennen kaikkea olenhan saanut kunnollisen ja uskollisen pikku vaimon, ja se olikin paras perintö, mitä Kildenbauerin leskeltä olisin voinut saada. Yliopettaja oli oikeassa. Vainaja teki paljon hyvää salassa."
Niin, lohduttakaamme sillä mieltämme, että joka ihminen tekee edes jotakin hyvää tässä maailmassa, vaikka olkoonkin muuten paha niinkuin Kildenbauerin leski.
PUHDAS LIPPU.
Tiedättehän varmaankin, minkä näköinen Norjan lippu on?
Siinä on punainen pohja, sininen ja valkoinen risti, ja yhdessä nurkassa unionin-merkki, jossa on Ruotsin värit, keltainen ja sininen.
Mutta se lippu ei ole puhdas lippu, sanovat muutamat. Me emme tahdo mitään tuommoista merkkiä, että muka olemme yhtä Ruotsin kanssa, sillä me olemme itsenäiset, me norjalaiset, hirveän itsenäiset. Unioni-merkki on saatava pois lipusta, sitte se vasta on puhdas.
Nämä nyt olivat vain pari valasevaa huomautusta, ja ne saattavat olla hyödylliset, vaikka yleensä kaikki tuommoiset muistutukset ovat hyvin ikävät, kuten moni muukin hyödyllinen tässä maailmassa.
Nyt alkaa itse kertomus, ja se on lyhyt ja yksinkertainen.
Eräästä esikaupungista ei rakennusinnon ylhäishenki monine rikkaine seuralaisineen vielä ollut saanut työnnetyksi kaikkia alhaismuotoisia huoneita pois tieltänsä. Kaksi kartanoa oli siellä vierekkäin. Toinen oli suuri ja komea, siinä oli kiviportaat, kipsikoristukset ja rautapalkongit; toinen vanha ja rappeutunut, ikkunat vinossa ja puiset käsipuut mädänneet.