— Ei — keskeytin minä — häntä ei pidä kiihoittaa epäkohteliaisuudella: hän voi vahingoittaa meitä. Mutta sinä tiedät varsin hyvin, pikku veitikka, millä tavoin voit päästä vastenmielisestä tai epämukavasta rakastajasta.
Hieman mietittyään Manon virkkoi:
— Mieleeni juolahtaa erinomainen tuuma, ja minä oikein ylpeilen tästä keksinnöstäni. G.M. on meidän pahimman vihamiehemme poika. Meidän tulee kostaa isälle hänen rahakukkaronsa, eikä hänen poikansa kautta. Aion kuunnella häntä, vastaanottaa hänen lahjansa ja sitten vetää häntä nenästä.
— Tuumasi on ovela — sanoin minä — mutta et ota huomioon, lapsi-parka, että tuo sama tie johti sinut sairaala-vankilaan.
Turhaan puhuin hänelle tähän yritykseen liittyvästä vaarasta. Hän arveli, että täytyi vaan hyvin pitää varansa, ja hän kumosi kaikki vastaväitteeni. Mainitkaa minulle rakastaja, joka ei sokeasti alistuisi lemmittynsä kaikkiin oikkuihin, ja minä tunnustan menetelleeni väärin niin helposti myöntyessäni.
Päätimme siis petkuttaa herra G.M:iä, mutta omituinen kohtalon käänne aiheutti, että minä päinvastoin jouduin hänen petkutuksensa uhriksi.
Kello 11:n paikkeilla näimme hänen ajoneuvojensa saapuvan. Hän pyysi valituin kohteliaisuuksin anteeksi rohkeuttaan tulla meille päivällisille. Hän ei ihmetellyt herra de T:n meillä-oloa, tämä kun edellisenä päivänä oli niinikään luvannut tulla ja oli sanonut joidenkuiden toimiensa estäneen häntä tulemasta samoissa ajoneuvoissa. Joskohta ei yksikään meistä ollut vapaa vilpistä, istuuduimme pöydän ääreen ulkonaisesti osoittaen luottamusta ja ystävyyttä. Herra G.M. sai helposti tilaisuuden ilmaista tunteensa Manonille, enkä minä liene tuntunut hänestä häiritsevältä, sillä poistuin tahallisesti muutamaksi hetkeksi.
Palatessani huomasin, ettei tuota miestä suinkaan taipumattomalla kovuudella ollut saatettu epätoivoon. Hän oli mitä parhaalla tuulella. Minä teeskentelin samaa. Hän nauroi sielussaan minun typeryyttäni, ja minä samoin hänen typeryyttään. Koko iltapäivän näyttelimme toinen toisemme edessä ylen hupaisasti. Ennen hänen lähtöään myönsin hänelle vielä yksityisen keskustelun Manonin kanssa, niin että hänellä oli syytä olla yhtä tyytyväinen kohteliaisuuteeni kuin hyvään kestitykseen.
Heti kun hän herra de T:n kanssa oli noussut vaunuihinsa, Manon riensi avosylin luokseni ja suuteli minua purskahtaen nauruun. Sanaakaan muuttamatta hän toisti minulle tuon herrasmiehen puheet ja tarjoukset. Niiden sisällys oli seuraava: tuo mies jumaloi Manonia ja tahtoi jakaa hänen kanssaan neljänkymmenen tuhannen frangin korot, jotka jo olivat hänen käytettävissään, lukuunottamatta niitä rahoja, joita hän odotti isänsä kuoltua. Manon oli tuleva hänen sydämensä ja omaisuutensa valtijattareksi ja näiden lahjojen takuuksi hän oli valmis antamaan hänelle vaunut, kalustetun huoneuston, kamarineitsyen, kolme palvelijaa ja kyökkimestarin.
— Siinä poika, joka on isäänsä paljoa anteliaampi — sanoin minä Manonille. Puhukaamme vakavasti — näin lisäsin — eikö tämä tarjous houkuttele sinua?