Punnitsimme, millä tavoin Manonin tuli menetellä. Minä yritin vielä kerran saada hänet luopumaan tästä yrityksestä, huomauttaen kaikkia siihen yhtyviä vaaroja. Mutta ei mikään voinut saada hänen päätöstään horjumaan.
Hän lähetti herra G.M:lle lyhyen vastauksen, vakuuttaen ettei hänelle olisi ollenkaan vaikeata saapua Parisiin määräpäivänä, ja että tuo herra saattoi varmasti odottaa häntä.
Sitten sovimme siten, että minä heti lähtisin vuokraamaan uuden asunnon jossakin kylässä vastakkaisella puolella Parisia, ja ottaisin mukaan pienet taloustavaramme. Seuraavana päivänä iltapäivällä Manonin oli sopimuksen mukaan määrä hyvissä ajoin lähteä Parisiin. Saatuaan herra G.M:n lahjat hänen tuli pyytämällä pyytää tuota herraa lähtemään kanssaan teatteriin ja ottaa mukaansa niin paljon noita rahoja, kuin jaksoi kantaa, antaen loput palvelijalle, jonka aikoi ottaa seuraansa. Tämä oli edelleen sama mies, joka oli auttanut häntä pakenemaan vankilasta ja joka oli meihin ylen määrin kiintynyt. Minun oli määrä vuokravaunuissa saapua Saint-André-des-Arts-kadun suulle ja seitsemän aikaan jättää ajoneuvot siihen odottamaan ja jalan lähestyä pimeässä teatterin sisäänkäytävää. Manon lupasi keksiä jonkun verukkeen hetkeksi poistuakseen aitiostaan, käyttäen tätä hetkeä tullakseen alas kadulle minun luokseni. Muut toimenpiteet olivat helpot. Kädenkäänteessä saavuttaisimme vaununi, me poistuisimme Parisista Saint-Antoinen esikaupungin kautta, mistä tie kulki uudelle asunnollemme.
Tämä tuuma, vaikka olikin uhkarohkea, tuntui meistä hyvin älykkäältä. Mutta oikeastaan oli mielettömän varomatonta kuvitella, että me, vaikka se olisikin täydelleen onnistunut, koskaan olisimme voineet turvata itseämme seurauksilta. Siitä huolimatta panimme itsemme mitä uhkarohkeimmin vaaralle alttiiksi. Manon läksi matkaan Marcel'in seurassa; tämä oli palvelijamme nimi. Erosin Manonista alakuloisena ja sanoin, syleillen häntä:
— Manon, ethän vaan petä minua? Tuletko todella olemaan minulle uskollinen?
Hän valitti hellänä epäluuloani ja toisti minulle kaikki valansa.
Laskelmiensa mukaan hänen piti saapua Parisiin kolmen aikaan. Minä läksin matkaan hänen poistuttuaan ja poikkesin kuluttamaan iltapäivän loppupuolta Saint-Michel-sillan päässä sijaitsevaan Ferén kahvilaan. Siellä viivyin pimeään asti. Poistuin sitten ja otin ajurin, jonka sopimuksen mukaan pysäytin Saint-André-des-Arts-kadun päähän. Sitten kuljin jalan teatterin pääovelle. Hämmästyin, kun en siellä nähnyt, Marcel'ia, jonka oli määrä minua odottaa. Maltoin mieleni tunnin ajan, seisoen keskellä lakeijoja ja valppaana tähystellen kaikkia ohikulkijoita. Viimein, kun kello oli lyönyt seitsemän, enkä minä ollut nähnyt mitään, mikä olisi ollut juonemme yhteydessä, ostin itselleni permantolipun, nähdäkseni, olivatko Manon ja herra G.M. jossakin aitiossa. Mutta ei kumpikaan ollut saapuvilla. Palasin ulko-ovelle, missä vielä odotin neljännestunnin, ollen suunniltani kärsimättömyydestä ja levottomuudesta. Kun en vieläkään nähnyt mitään, palasin ajurin luo, voimatta tehdä ainoatakaan päätöstä. Huomattuaan minut ajuri tuli muutaman askeleen minua vastaan ja sanoi minulle salaperäisen näköisenä, että eräs kaunis neiti jo tunnin ajan oli odottanut minua vaunuissa. Hän oli kysynyt minua mainiten tunnusmerkkejä, jotka ajuri oli huomannut oikeiksi, ja kuultuaan, että minun oli määrä palata, hän oli sanonut, että hänellä oli aikaa odottaa minua.
Ajattelin heti, että se oli Manon. Lähestyin, mutta näinkin sievät kasvot, jotka eivät olleet lemmittyni. Edessäni oli vieras nainen, joka aluksi kysyi, eikö hänellä ollut kunnia puhutella herra ritari des Grieux'ta. Vastasin, että se oli nimeni.
— Minulla on jätettävänä teille kirje — hän sanoi — se selittää teille tuloni aiheen ja mikä asianhaara on tuottanut minulle ilon saada tietää nimenne.
Pyysin saada mennä lukemaan tätä kirjettä lähellä olevaan ravintolaan.
Hän seurasi mukana ja kehoitti minua ottamaan yksityisen huoneen.