(Kuningattaren seurue menee pois. Valpuri kumartuu
polvilleen vanhempainsa haudoille.)
AKSEL (joka valepuvussa on palannut, kumartuu myös polvilleen vähän kauemmaksi).
Taivahinen! Tuoss' on
On Valpur! Häntä tuskin enää tunnen.
Kuink' uhka varreltaan! On täysi ruusu,
Mik' ennen vaan ol' umpu. Kuinka kauniiks
On käynyt! Muotonsa on sama vaan.
Mut punaruusut, — surun liljoiks ovat
Ne valjenneet. Mua onnellista! Reippaan
Verevä jos hän ois, mua kammottaisi.
VALPURI (nousee seisoalle katsoen ympärillensä).
Mä yksin olen. Tuossa vaan on vanha
Pyhissä matkustaja polvillaan.
(Menee pylvään luo, jossa nimimerkit ovat, ottaa vanhan
kukkasseppeleen pois ja panee uuden, tuoreen sen sijaan.)
Sä terve, lempiseni! Hyvää huoment'!
AKSEL.
Oi, taivas!
VALPURI (katsoo Akseliin).
Kuinka harras vanhus on.
AKSEL.
Oi, isä hyvä, kiitos armostasi.
VALPURI.
Kuink' autuas on ukko harmaapäinen!
Pyhältä retkelt' on hän palannut,
On huojentanut sydämensä vaivaa;
Hautansa partaall' on hän viatonna,
Puhtaana nyt; kuin helma ystävän
Se hälle aukee. Hyvä Jumala!
Kuink' ihmeen lailla käy maailmass' sentään,
Iloa lapsellista usein vanhus
Kun nauttii, nuorta suru suuri kalvaa.