Schlemihliumin lasaretissa ei kukaan minua tuntenut, Sain lopulta kuulla, että tämä lasaretti oli Bendelin toimesta rakennettu hänen kotikaupunkiinsa niillä varoilla, joita oli hän aikanaan minulta saanut, ollessaan palvelijanani; hän oli sille nimen antanut ja hän oli vielä sen esimiehenäkin. Miina oli leski nykyään; Raskal oli näet jonkun rikosjutun kestäessä kuollut eikä häneltä jäänyt perintöä paljo laisinkaan. Miinan vanhemmat olivat hekin kuolleet; hurskas leski hän oli ja teki kaikenlaisia laupeudentöitä.
Miina ja Bendel puhuivat keskenään numero kahdestatoista. "Minkätähden oleilettekaan tässä kaupungissa, jossa ilma on siksikin kylmä ja epäterveellinen, jalo rouva?" Bendel kysyi "Niinkö on kova teillä kohtalo, että suorastaan kuolemaa haette?" — "Ei vainkaan, herra Bendel, niistä nuoruuteni unelmista herättyäni, on minun hyvä olla, en kuolemaa hae enkä pelkääkään. En ole pahoilla mielin menneitä aikoja ajatellessani enkä vastaisiakaan. Kaiketi tekin tunnette hiljaista onnea, te kun saatte nykyäänkin jollain tavalla isäntä vainajatanne ja ystäväänne palvella?" — "Kyllä, Jumalan kiitos, jalo rouva. Ihmeelliset elämämme vaiheet olleet ovat, olemme maistaneet paljon makeata ja paljon karvastakin elämän täydestä pikarista. Nyt se on tyhjä; jotkut arvelevat kukaties, että kaikki on ollut vain kokeilua ja että kokemuksista viisastuneina nyt vasta elämää alottamaan kykenemmekin. Toisten mielestä on alku todellakin jo ollut; ensimmäistä ilveilynäytöstä emme toivo enää palaavaksi, vaikka silti olemme muka hyvillään että olemme sitä nähneet kumminkin. Muuten tuntuu minusta siltä kuin tätä nykyä sillä vanhalla ystävällämme olisi parempi olla kuin siihen aikaan." — "Niin minunkin luullakseni", se kaunis leskirouva vastasi ja samassa menivät vuoteeni sivu.
Tuo keskustelu jätti syvät jäljet mieleeni; vaan olin kahdella päällä ilmoittaisinko kuka olin vai poistuisinko tuntemattomana ja outona. — Lopulta tein päätökseni, pyysin paperia ja kynää sekä kirjoitin nämät sanat "Teidänkin, vanhat ystäväni, on tänään parempi olla kuin siihen aikaan, ja jos kärsinkin, niin on se sovintona siitä mitä olen rikkonut."
Koska mielessäni olin jo tervehtynyt, pyysin vaatteeni ja tavarani. Tuotiinkin minulle kohta sen kaapin avain, joka oli vuoteeni vieressä, ja siellä oli aivan oikein tallessa kaikki kaluni. Puin vaatteeni päälle, heitin olalleni sen laukun, jossa suureksi ilokseni huomasin vielä olevan ne Jäämeren rannoilta löytämäni kasvit kaikki, pistin saappaat jalkaani ja panin tuon kirjoittamani paperin vuoteelleni — eikä aikaakaan, niin olin jo matkalla Egyptiin Thebaisin luolalle.
Pitkin Syyrian rannikkoa kulkiessani ja samaa tietä palatessani kuin jolla olin kulkenut viime kerran kotoa lähtiessäni, tuli "Figaro" minua vastaan. Tuo koira raukkani oli luultavastikkin ikävöinnyt minua, kauan oltuani poissa matkoillani, ja lopulta juossut jälkeeni minua hakemaan. Seisahduin nähdessäni sitä uskollista toveriani ja kutsuin sitä luokseni, Se ilostui kovasti löytäessään isäntänsä ja ties kuinka monella tavalla se ilmaisi suurta riemuaan. Koppasin sen kainalooni, sillä se ei olisi jaksanut juosta rinnallani, ja kohtiaikoihin olimme kotona jälleen.
Asunnossani kaikki oli entisellään ja vähitellen, mikäli terveyteni palasi ja voimani uudistui, ryhdyin vanhoihin tapoihini ja toimiini. Kuitenkaan en Pohjan perillä muutamaan vuoteen käydä rohjennut sietämättömäin pakkasten vuoksi.
Samat toimet ja tavat on minulla vielä tänäänkin, Chamisso rakas. Saappaani eivät ole kuluneet ensinkään, vaikka minua siinä suhteessa vähän pelotti Tieckiuksen kuulusa kirja "Pollicilluksen sankaritöistä." Saappaassani oli todellakin voima entisellään; minusta itsestäni on voima katoomaisillaan. Kumminkin on minua lohduttamassa se seikka, että olen käyttänyt voimaani ja lahjojani hyvään tarkoitukseen eikä aivan turha liene ollutkaan vaivannäköni. Olen oppinut perinpohjaisemmin kuin kukaan muu ihminen tuntemaan maapalloa, sen muotoa, sen vuoria, sen lämpöä, sen muuttelevia ilmoja, sen maneetillisia ilmiöitä, sen eläinkuntaa ja varsinkin sen kasvikuntaa. Olen havaintojani kertonut ja selvittänyt varsin tarkkaan moniaissa kirjoissani sekä mielipiteitäni ja johtopäätöksiäni julki lausunut. — Sisä-Afrikan ja pohjois-napaseutujen sekä sisä-Aasian ja sen itäisten merenrantojen maantiedettä olen jotenkin tarkkaan selvittänyt ja suuresti rikastuttanut. Kasvitieteellisiä, latinan kielisiä teoksia olen julaissut useampia enkä ole ainoastaan voinut luetella useampia kasvilajeja kuin kukaan muu tiedemies, olen sen ohessa selvittämään kyennyt missä niitä kasvaa ja järjestämään niitä luonnollisiin ryhmiin. Parasta-aikaa kirjoitan eläinkunnasta muuatta kirjaa ja uutterasti puuhaankin, sillä haluan saada jotain kunnollista toimeen. Toivoakseni se joutuu kohtsiltään Berliinin yliopiston tarkastettavaksi.
Ja lopulta olen sinua, Chamisso rakas, pyytänyt pitämään huolta siitä että elämäkertani ei joudu uneuksiin ja että, kun minä en ole elävitten joukossa enää, siitä elämäkerrastani olisi ihmiskunnalle niin paljo hyötyä kuin suinkin. Ystäväni hyvä, jos ihmisten parissa viihtyä haluat, arvosta enemmän varjoasi kuin rahojasi. Kunhan vain tahdot kuunnella omantuntosi ääntä ja sen neuvoja varteen ottaa, et kenenkään muun neuvoja kaipaakaan.
Sen pituinen se.