Pari päivää myöhemmin matkustivat Helkan vanhemmat pois, mutta Helka sai jäädä siksi kunnes loma-aika loppui. Aika kului kuin siivillä, ja joka päivä tarjosi aina jotakin uutta täällä kotona Kerttulassa. Mutta pian jo lähestyi "Nuutti, joulun loppu", ja silloin täytyi nuorison lähteä kaupunkiin jälleen lukujansa hoitamaan.
— Voi, nyt on tämä ihana joululoma ohitse — sanoi Bruuno huoaten illalla ennen lähtöänsä.
— Niin, kyllä tuntuukin ikävältä jättää koti — myönsi Meeri — mutta hauskaa on taas päästä kouluun ja tavata kaikki toverit.
Freedrik oli samaa mieltä. Kotona nautitun levon jälkeen oli hänestäkin taas hauska käydä työhön käsiksi.
— Loma-aika on koululle sama kuin sunnuntai työviikolle, ne tarvitaan molemmat — sanoi äiti. — Lakkaamaton työ painaa sielun voimat lamaan, ja lakkaamaton lepo veltostuttaa ihmistä. Ymmärrän varsin hyvin, että te lukukauden alussa halajatte käydä käsiksi kirjoihinne, sillä maanantai-aamuna minä aina tunnen suurta halua ryhtyä uuden viikon töihin. Mutta sitte on taas niin herttaista, kun lauantai-ilta tulee rauhallisena muistuttaen sabbatin suloista lepoa. "Muistakaa pyhittää lepopäivää", lapset! Sitä käskyä älkää milloinkaan unhottako.
— Minun mielestäni pyhäpäivän rauhasta jotakin jää äitiin koko viikoksi — sanoi Freedrik hellästi hyväillen äitiään.
— Me emme saa väärin käyttää sabbattia, mutta yhtä tärkeätä on, että teemme jokaisen päivän Herran päiväksi. — Jokaisena tuntina ja hetkenä voimme puhua Jumalan kanssa; jos olemme kotona taikka muualla, voimme kiittää ja ylistää häntä. Tämän meidän sisällisen sunnuntai-elämämme täytyy sitte jokapäiväisessä elämässämme kantaa hedelmiä, niin että me kärsivällisinä, rakastavaisina ja itsekieltävinä palvelemme toisiamme. — Tulevaisuus on valoisena ja hymyilevänä edessänne, rakkaat lapseni, iloitkaa siitä. Neljä pientä sanaa tahdon teroittaa mieleenne jättäissäni teidät hyvästi: "Sinä, Jumala, näet minut". Pitäkää ne muistissanne, niin saatte nähdä, että suuri voima on niissä sanoissa. Jos me aina muistaisimme, että me kuljemme Jumalan silmien edessä, kuinka toisin me silloin eläisimme tässä maailmassa!
Kaikki istuivat ääneti miettimässä äidin sanoja. Niiden muisto oli aina yhdistyvä siihen muistoon, joka heillä oli oleva tästä viimeisestä, suloisesta illasta heidän rakkaassa kodissansa. — Sitte lapset tulivat sanomaan hyvää yötä; Lilliä nostettiin tavallisuuden mukaan sylistä syliin, ja jokainen häntä hyväili.
— Kasva suureksi ja vahvaksi, pikku sisar — sanoi Freedrik, kohottaen hänet käsivarrellaan aina kattoon asti.
— Lilli tattoo katvaa ylöt taivaateen.