— Mitä tuo merkitsee, äiti?
— Sitä vain, että minä aion vieraisille Santaniemeen ja ajattelin ehdottaa, että sinä Meeri ja Helka tulisitte seurakseni.
— Ai, niin hauskaa, niin hauskaa — huusi Meeri, joka rakasti seuraelämää ja vieraisilla oloa, varsinkin kun oli kysymys lähdöstä Lotta tädin luo.
Matka molempien maakartanoitten välillä ei ollut pitkä, kun hevosella ajettiin, mutta vielä lyhempi, jos kuljettiin pientä polkua metsän läpi. Tavallisesti naapurit käyttivät tätä oikotietä, jos ilma oli kaunis. Nyt siis rouva Bergendahl ja tytöt lähtivät jalkaisin, ja Tusse seurasi mukana. Hyppien ja ilakoiden se heilutti tuuheaa häntäänsä, kun oli päässyt mukaan.
Taivas oli kirkkaan sininen, ainoastaan kevyet pilvenhattarat liikkuivat siellä ylhäällä ikäänkuin valkoiset pumpulihahtuvat, ja metsässä vanamokukat tuoksuivat. Helkan täytyi ehtimiseen seisahtua niitä poimimaan, joten hän jäi koko pitkästi toisten jälkeen; mutta mikäpä olisi ollut hauskempaa, kuin poimia noita pieniä kukkakellosia ja leppoisena kesäiltana suhisevien hakopuiden siimeksessä nauttia niiden tuoksua.
— No katsoppas, nyt tulemme jo heti kartanoon — huudahti Meeri, ja hänen orpanansa kiirehti yhtymään heihin talon komeitten rautaporttien luona, jotka johtivat vanhaan, hyvin hoidettuun puistoon, missä suuret lehmukset ja saarnipuut levittivät tuuheita oksiaan.
— Santaniemi on monessa polvessa kuulunut neiti Furumarkin suvulle — kertoi rouva Bergendahl, sillä välin kuin he kulkivat leveätä sannoitettua ajotietä pitkin. — Kaikki täällä onkin hyvin säilynyttä ja kunnossa pidettyä vanhoista ajoista asti, niin että sitä oikein mielikseen katselee. Tuossa nyt näet talon päärakennuksen suoraan edessäsi.
— Täti, sehän on ihan linnan näköinen — huudahti Helka kiinnittäessään katseensa tuohon valkoiseen kulmakattoiseen komeaan kolmikerroksiseen kivikartanoon.
— Täällä asuu Lotta täti kuten prinsessa! — Rouva Bergendahl hymyili. — Katsos, tuolla hän itse seisoo ja viittaa meille tervetuliaisia.
Portailla seisoi kullatun vaakunan alla pitkävartaloinen, vielä nuorennäköinen nainen, harmaaseen silkkihameeseen puettuna ja musta pitsisolmuke vähän harmahtavissa hiuksissaan. Tämä nainen oli Lotta täti omassa persoonassaan, ja kun vieraat tulivat lähemmäksi, riensi hän reippaasti heitä vastaan.