Nyt palasi rouva Bergendahl. — Tänään on aivan hullusti — sanoi hän hymyillen — kun toinen lähtee, tulee taas toinen sijaan. — Tuossa näen Joosepin tulevan kalakoppineen kyökkiin. Pelkäänpä, että yksin saat hoitaa tätä koppaa loppuun asti.
Kalastajan jälkeen tuli pieni tyttö tuoden tuohisellisen mansikoita. Sitten pikku Ester oli langennut ja saanut kuhlon otsaansa, jota äidin täytyi voidella; ja pojat pyysivät lupaa saada mennä miesten kanssa hakaan hankkimaan vastaksia. — Asessorin rouva oli aivan hengästynyt, ennenkuin hän oli saanut tyydytetyksi kaikki, jotka häntä tarvitsivat, ja Helka, joka oli tehnyt ahkeraan työtä, rupesi vähitellen toivomaan, että tuon tyhjentymättömän hernekopan pohja jo näkyisi.
Tuossa nyt tuli Meeri, joka kärtyisen näköisenä laski kirjansa kaappiin. Hän oli sen lukenut loppuun ja aikoi vihdoin tulla auttamaan Helkaa; mutta kopassa ei ollutkaan enää muuta kuin kolme palkoa jäljellä.
— Oikein hauskaa, kun tämä työ nyt on tieltä poissa — sanoi äiti ja tyhjensi roskat kopasta leveään talousvyöliinaansa. — Kiitos hyvästä avusta, Helka.
Helka kiirehti portaita ylös pestäksensä käsiänsä kammarissaan. Hän ajatteli, miltähän Meeristä nyt tuntui, siinä kun hän seisoi katsellen akkunasta sade-ilmaa. Omasta katkerasta kokemuksestaan hän tiesi, ettei sydän milloinkaan tuntunut keveältä silloin, kun oli poikennut pois velvollisuuden tieltä.
Kun tytöt illalla panivat maata, tuli äiti heidän luoksensa ja istui vuoteitten laidalle muutamaksi minuutiksi. Hänen oli tapana aina joka ilta käydä kaikkia lapsiansa katsomassa ja sanoa heille yöhyväiset, ennenkuin hän itse meni levolle.
— Hyvää yötä, täti kulta!
— Hyvää yötä, lapseni!
— Hyvää yötä, äiti! — Meerin käsivarret olivat kovasti kiedotut äidin kaulan ympäri ja hänen huulensa kuiskasivat kauan äidin korvaan.
— Nukkukaa makeasti, pikku tytöt; nyt menen Gerdan luo.