Helka aukasi hartaasti Uudentestamentin kannet ja luki puoli-ääneen lukujen päällekirjoituksia.
— Markuksen evankeliumin kymmenennessä luvussa puhutaan niin kauniisti siitä, miten Jeesus paransi sokean — sanoi vanha Leena, joka melkein osasi raamattunsa ulkoa. — Sitä paikkaa minä mieluimmin tahtoisin kuulla.
Sillä aikaa kuin Helka verkalleen luki mainittua kertomusta, täyttyivät kuulian silmät kyynelillä, jotka vähitellen vierivät alas hänen kurttuisille poskillensa ja vielä hänen ristissä oleville käsillensä.
— Leena itkee — sanoi Helka ihmetellen ja laski kirjan pöydälle.
— Ilosta vain, pikku neiti, oli niin hauska kuulla noita kalliita sanoja. Ja sitte ajattelin sitä hetkeä, jolloin Vapahtaja sanoo myöskin vanhalle Leenalle: Ole näkevä!
— Voi, kun ei Jeesus enää käy ympäri täällä maailmassa sairaita parantamassa — ajatteli Helka.
Mutta tuntui siltä, kuin vanhus olisi voinut lukea hänen ajatuksensa, sillä hän lausui: — Tuolla ylhäällä ei ole mitään yötä, siellä tulevat kaikki näkeviksi.
— Halajaako Leena täältä pois? — kysyi Helka hiljaa.
— Odotan tyytyväisenä Herran kutsua — vastasi vanhus. — Kiitoksia nyt, pikku neiti, lukemisesta.
— Tulen taas toiste — lupasi Helka sanoessaan hyvästi.