Oli niin ihanaa maata siellä ja kuunnella miten valkea räiskyi uunissa sillä välin kuin ajatukset lensivät omaisten luo Kerttulaan. Helka muisteli mielellään sunnuntai-aamuja maalla, jolloin aurinko loi säteitään kukkasiin ja pani kastehelmet kimaltelemaan, ja lapset leikkivät sannoitetun pihan äsken haravoituilla käytävillä, puhtaissa kesäpuvuissaan. Ne, jotka halusivat, saivat lähteä kirkkoon, mutta kotona-oliat kokoontuivat isän ja äidin ympärille kuuntelemaan saarnaa, jota luettiin kirjasta "Evankeliumi lapsille", sillä sitä kaikki lapsetkin niin hyvin ymmärsivät. Pieni Lillikin kiipesi isän tai äidin syliin, eikä hänen mielestään ollut oikein pyhäkään, ellei hän saanut olla kodin jumalanpalveluksessa mukana. Siellä oli niin hiljaista ja rauhallista koko talossa; työväki lähti kirkolle tahi lepäsi viikon vaivoista vapaana, ja työhevoset olivat laitumella. Siellä tunsi, että pyhäpäivä oli lepopäivä sekä ihmisille että eläimille.
Kaupungissa kulki elämä tavallista rataansa melussa ja tohinassa, toinen päivä oli toisensa kaltainen, ja monta koulutoveria löytyi, jotka koko vuotena tuskin kertaakaan olivat käyneet kirkossa, eivätkä he mistään pyhäpäivälukemisesta tietäneet kotonakaan. Rouva Lange jaksoi harvoin itse mennä kirkkoon, mutta hänen miehensä meni säännöllisesti "kahdentoista" jumalanpalvelukseen, ja tavallisesti oli joku nuorista hänen mukanaan. Muut istuivat Roosa tädin luona, jolloin Helka tai Meeri luki ääneensä saarnan; Helka varsinkin oli tottunut olemaan ääneen-lukiana, sillä niin pitkälle kuin hän muisti, oli äidillä aina ollut arka kurkku. Tämä hiljainen hetki kotona muodosti pyhäpäivän myöskin kaupungissa toisenlaiseksi kuin arkipäivät. Kun ilma oli kaunis, menivät nuoret setänsä kanssa päivällisen edellä kävelemään joko Eläintarhaan tahi Kaivopuistoon, jossa saivat ihailla meren suurenmoista kauneutta. Iltasilla oli kasööri Langen tapana soittaa viulua, jota Meeri, joka oli sangen musikaalinen, säesti pianolla. Hän lauloi myöskin veljiensä kanssa yhdessä pieniä kolmiäänisiä lauluja, ja Helka, jolla ei ollut ääntä ja joka ei myöskään ollut oppinut soittamaan, kuunteli hyvin mielellään näitä pieniä taiteilioita.
Rouva Langella ei ollut mitään sitä vastaan, että nuoret joutohetkinään kävivät vieraissa koulutovereittensa luona; mutta halukkaammin hän kuitenkin näki, että he ottivat tovereitaan vastaan kodissa, ja hän oli iloinen siitä, että he siellä viihtyivätkin parhaiten eivätkä usein menneet muualle, elleivät terveytensä vuoksi lähteneet ulos kävelylle.
Meeri ja Iines Stormbom olivat kieltämättä luokan etevimmät terävän käsityksensä puolesta, mutta Helka sai usein kiitosta siitä, että hän oli tarkkuudella luettavansa lukenut ja saattoi siis antaa selviä vastauksia. Hän oli käynyt miettiväiseksi ja vanhaksi ennenaikojaan, syystä että oli ollut kivulloisen äidin ainoana seuralaisena. Mutta pienen Elma Brobergin oli vaikea tulla toimeen luokallaan, sillä vaikka hän oli kovin ahkera, olivat laskut aina niin vaikeat, etteivät ne tahtoneet mahtua hänen pyöreään päähänsä. Eeva Stormbom ja hänen veljensä Ossi sekä Bruuno olivat luokkatovereita. Ossi oli vallaton veitikka, josta ei kukaan toveri oikein pitänyt, sillä hän oli kova ahmaaja ja kielikello. Toivo Stenberg, Meerin sivukumppani, oli sitävastoin iloinen kelpo poika. Hänestä kaikki yleensä pitivät, ja hän oli aina ensimmäisenä kaikissa leikeissä, joita koulupihassa leikittiin. Hän oli myöskin valittu Lauantaiyhdistykseen Langelle ja tuotti aina paljon hauskuutta.
Tavallisesti tytöt tulivat yhdessä kotia koulusta, mutta Bruuno juoksi välistä sinne ja välistä tänne, joten hänestä ei milloinkaan ollut tietoa, missä oli.
— Mihin sinä nyt taas riennät, Bruuno? — huusi Meeri eräänä päivänä veljellensä, kun heidän tuli lähteä kotiin päivälliselle ja veli pötki toisaalle. — Sinä olet viime aikoina monasti tullut liian myöhään aterialle.
— Lorua vain! — Bruuno teki kädellään liikkeen ilmaan ja meni menojaan toisten poikien kanssa.
— Pojat ovat aina niin huolettomia ja ajattelemattomia — sanoi Iines. — He eivät milloinkaan voi kulkea kadulla hyppäämättä katu-ojissa taikka viheltämättä koirille. — Tuo pieni itseensä tyytyväinen fariseus nosti hienon nenänsä ilmaan. Iines saattoi kyllä toisinaan itsekkin olla hyvin poikamainen, mutta hän tiesi olevansa sievä ja oli sen vuoksi vähän olevinansa siinä kun käveli Toivon rinnalla.
— Niin, te tytöt olette varmaan kymmenen vertaa viisaammat, kuin me tyhmät pojat! — Toivo nauroi virnistellen.
— Bruuno on nyt kahden viikon kuluessa tuhlannut taskurahansa niin, etten voi käsittää mihin ne ovat menneet — sanoi Freedrik samana päivänä Meerille ja Helkalle.