"Onhan puutarhan lammikossa vettä", hän sanoi ensimäiselle, jonka kiinni sai.
Mutta se katsoi häneen kuin hourioissa oleva, hymyillen kummallista hymyä, eikä vastannut mitään.
Sivurakennuksesta, missä tulta vielä oli vähän, kannettiin huonekaluja pihalle.
Org laahautui sinne nähdäkseen, voisiko auttaa.
Pihalla oli jo ennestään suuri röykkiö huonekaluja, — kullatuita sohvia ja tuoleja silkkipäällyksineen, mattoja, ritarien ja avokaulaisten aatelisneitosten muotokuvia.
Yhtäkkiä Org näki ihmeekseen, kuinka joku palavalla soihdulla alkoi röykkiötä sytyttää.
Tällöin Orgin aivoissa pieni, polttava kipinä syttyi selväksi tuleksi. Hän, joka koskaan ei ollut paljoa ajatellut, alkoi yhtäkkiä ajatella, niinkuin olisi äkillinen valo hänen aivoissaan valjennut.
Yhtäkkiä hän ymmärsi, että kaikki nämä ihmiset eivät olleetkaan saapuneet sammuttamaan, kuten hän ensin oli luullut, vaan sytyttämään.
He olivat omin käsin sytyttäneet moision, niinkuin heidän esi-isänsä sen kerran omin käsin olivat rakentaneet.
Eivätkä he ainoastaan moisiota polttaneet, vaan jotain muuta, jotain hirveän raskasta, jotain hyvin, hyvin vanhaa…