Mutta hurja hulluus, joka oli katsonut hänen silmistään tuomiota lukiessa, oli kadonnut, ja sensijalla liikkumaton, jääksi jähmettynyt katse.
"Mitä tahdot?" kysyin häneltä.
"En anna itseäni piestä", hän sanoi tyynellä uhalla.
"Olet saanut tuomiosi", sanoin.
"Vaikka, — mutta se ei sovi minulle, — minä en ole orja, että minua vitsoin pieksetään."
"Sinut oltiin vähällä tuomita kuolemaan, mies", sanoin.
"Hän säpsähti, vaikeni ja katsoi minuun.
"Voit kiittää ylipäällikön armoa, että pääset kahdellasadalla lyönnillä", jatkoin. "Voit mennä!"
"Käskin sotamiesten tarttua häneen, mutta hän rynnistäysi irti.
"Mitä nyt!" huusin kärsimättömästi.