Eikä kukaan sanonut sanaakaan, ei tuomarit eikä tuomittava, sillä tässä lautakunnassa ei ollut asianajajaa eikä puolustuspuhetta, ja tuuli tuprutti ajohiekkaa auringonkimaltavana pilvenä silmiin, ja lokit lensivät kalantähteitä tähystäen yli verkkopihan, jossa ihmiset julistivat Jumalan tuomiota.
Seuraava päivä oli yhtä kirkas kuin edellinenkin, täynnä meren ja auringon kimallusta. Lapset juoksentelivat aamun alkaen yhdestä mökistä toiseen, pehmeässä ajohiekassa. Reinun Kaarel, kylän toisessa päässä, loi lannantähteitä tallistaan ja kantoi sinne olkia. Suurin osa kalastajia oli jäänyt kotiin, mutta pysyttelihe kotosalla, ilmestyen joskus mökkinsä ovelle, levottomasti tähystellen Reinun Kaarelin pirttiin päin. Naiset toivat vettä toistensa kaivoista ja supisivat, punakirjavat sõrvelaishameet välkkyen auringossa.
Kello yhden aikaan saapui Reinun Kaarel vanhan, valkopartaisen kalastajan kanssa Soorun Andreksen mökille. Ei kumpikaan mennyt sisään. Reinun Kaarel vain raoitti ovea ja huusi: "Tule ulos!"
Ensin ilmestyivät Andreksen kolme vanhinta lasta, kaksi poikaa ja tyttö, pistivät päänsä ovesta ja pakenivat suin päin sisään. Hetken kuluttua he tulivat uudestaan yksitellen ja jäivät risupinon viereen kaikki kolme, uteliaina ja totisina.
Tuvasta ei kuulunut hievahdustakaan. Reinun Kaarel istuutui hakkuutukille ja sytytti piippunsa, ja valkopartainen katseli aurinkoista merta, silmiään siristellen.
Yhtäkkiä tuli Andres kiireesti ulos, kaikkein kuluneimmissa vaatteissaan ja pieni nyytti kädessä. Nuorin vanhemmista lapsista alkoi ensin huutaa, hänet nähdessään, ja sitten huusivat kaikki kolme, herkeämättä.
"Tiiu, — ota lapset!" käski Andres kähisevällä pitaalisen äänellä.
Mutta lapset olivat jo ennättäneet edelle, ja juoksivat pitkin kujaa kylän toista laitaa kohden, yhä kirkuen, ja heidän edellään kymmenkunta säikähtynyttä lammasta.
Andres lähti edeltä Reinun Kaarelin ja valkopartaisen välissä, ja Tiiu seurasi jäljempänä, huohottaen itkusta ja sylilasta kantaen.
Heidän kulkiessaan olkikattoisten savupirttien ohi, näkyi nurkkauksien takana joka paikassa uteliaita ja totisia kasvoja. Yksi ja toinen liittyi kulkueeseen, jättäytyen jonkun matkan päähän, mutta joukko paljaskinttuisia lapsia juosta kirmasi aivan heidän vieressään.