"Voi olla käsketty, vaan ei ole vielä menty", hän kivahtaa terävästi kuin naulaa lyöden.
"Ei siinä armoja anneta, semmoinen on oikeus herroilla", sanoo isä tympeästi.
Hän tuntee isän sanat ylpeässä niskassaan kuin rautapainona, joka pakoittaa sitä kumartumaan. Mutta hän vastustaa yhä itsepäisesti.
"Sellainen sana lähetetään, että tästä talosta ei tulla", hän sanoo.
Mutta isä hymähtää kuin lapsen puheille.
"Mitä se auttaisi. Meidät ajaisivat mierolle."
"Mennään sitten mierolle, koko joukko."
"Ja sinut veisivät väkisin kuitenkin."
Hän tuntee, kuinka piiri hänen ympärillään pienenee, mutta hän ei ai'o vielä antautua.
"Mennään tuomarille", hän sanoo.