Hän nauttii nähdessään lasta moisessa alennustilassa, se on hänelle hyvitystä, korvausta koko hänen heimolleen. Hän syytää suustaan raakoja sanoja, joitten kuulemistakin ennen olisi karttanut.
Hän on parhaassa touhussa, kun Tiiu syöksähtää sisään, hiestyneenä ja kalpeana.
»Nyt kävi hullusti, — saksat tulivat kotiin äkkiä, rouva on jo portailla.»
Ingel selviää silmänräpäyksessä, niinkuin olisi kylmään veteen pistetty. Kiihko ja kuume katoovat yhdessä tuokiossa.
»Minnekkä se toinen lapsi pannaan», hätäilee Tiiu. »Ja voi herranen aika…»
Häneltä pääsee hämmästyksen huudahdus nähdessään paroonin pojan.
»Kyllä sinun selkäsi nyt tarkenee, Ingel rukka, en minä tahtoisi olla sinun nahoissasi.»
Ingei on lysähtänyt vuoteelle istumaan, ikäänkuin ei mitään näkisi eikä kuulisi. Hänellä on silmät puoleksi ummessa, ja otsalle kohoo hikeä, ikäänkuin hän kävisi kovaa taistelua.
»Joutuun nyt, rouva tulee jo, askeleita kuuluu käytävästä.»
Ingel nousee seisomaan. Hän on tehnyt päätöksensä.