VANA-KAI. Sitä vaan, että kyllä Ants nyt viedään.
VIIU. Kuinka sinä, — mistä sinä…?
VANA-KAI. Siinä kirjeessä seisoikin jotain muuta.
VIIU. Mitä, — tiedätkö sinä sen sitten?
VANA-KAI. Etkö sinäkin tiedä…? No, miksi et vastaa? Tietää ihminen paljon muutakin, ei vaan sen, mitä korvaan huudetaan.
VIIU. (ei vastaa).
VANA-KAI. Sanonko minä, — siinä kirjeessä seisoi: ottakaa Ants sotamieheksi! Eikö se ole niin?
VIIU (säpsähtäen). Nyt se tulee, ruuna pärskyi, — herra Jumala, — minä hyppään alas kellarin luukusta, — minä en voi sitä nähdä.
VANA-KAI (nousten). Kuinka se niin ravia ajaa, mikä siellä niin rysähti, — eikö vaan ajanut aisat poikki veräjän pieleen.
ANTS (tempaisee oven auki, lyhyessä turkissa, ylkä yleensä lumessa, takissa metallinumero. Tummahipiäiset, sileäksi ajellut kasvot, lyhyet viikset, silmät syvällä). Iltaa! — iltaa, sanon minä, — eikös kukaan vastaa?