»Kirota luostari.»
»No ja minkä sanoman sinä nyt paaville viet?» apotti kysyi, tarttuen toiseen saunavihtaan.
»Jo riittää… Te olette hurskaita, siveitä, itsenne kieltäjiä, lihankiduttajia, paastoojia, pyhiä miehiä…»
»Hyvä, — nyt voit mennä.»
Kardinaali kömpi saunan lavalta alas punaisena kuin keitetty rapu.
»Sinä menet säkki ylläsi Roomaan saakka, huomaa se», apotti sanoi, »muuten ilmoitan tunnustuksesi paaville».
Säkkipukuinen kardinaali livahti luostarin portista maantielle ja alkoi paljain jaloin laputtaa kohti Roomaa.
1905
HÄÄT.
Sata vuotta sitten vietettiin eräässä saarenmaalaisessa talossa häitä. Morsian istui keskellä lattiaa, niin että jokainen taisi nähdä hänen kuumuudesta hohtavat, nuoret kasvonsa; äsken hiuksille kiinnitetty tanu, johon hän vielä oli tottumaton, pakoitti hänet pitämään niskansa jäykkänä, mutta hän oli sen näköinen, kuin ei olisi muutenkaan liikoja kumartunut. Hän piti kädet sylissä esiliinallaan, jota paraikaa »paikattiin»: vieraat tulivat toinen toisensa jäljestä kupari- tai hopearahoineen, jotka he heittivät hänelle syliin. Hän kiitti ja nauroi, — hän ikäänkuin koko ajan vaan odotti aihetta päästääkseen iloisuutensa valloilleen, sillä sitä näkyi olevan hänessä kosolta. Kun rahat oli korjattu pois, sieppasi joku häävieraitten joukosta viisivuotiaan pojannallikan ja pani hänet morsiamen polville »sylipojaksi». Sukkeluuksia ja viittauksia sateli joka puolelta, vakavia, ennustavia toivomuksia ja rohkeata leikinlaskua, joka kerta toisensa jäljestä nosti veret morsiamen poskille.