Ja pastori rakasti Agnesia. Eikä ainoastaan rakastanut, vaan toivoi omakseen koko sielullaan, kaikilla ennen tukahdetuilla tunteillaan, jotka elämän ajalla olivat häneen kertyneet ja nyt vasta puhkesivat esiin, täyttäen koko hänen olentonsa.
— — — — — —
Tietysti pastori ei voinut keltään peittää sydämensä tilaa, ja se oli loppumattomana ilon lähteenä pitäjän nuorisolle sinä kesänä. Eihän sitä tarvinnut muuta kuin mainita Agnesin nimi, niin pastori lensi tulipunaiseksi, ja paitsi sitä hän niin epäluuloa herättävällä tavalla alkoi käyttää parasta pukuaan arkipäivinä sekä hankki itselleen vaalean ruskeat kesäkengät ja punaisen kaulahuivin, koska Agnes kerran oli tullut maininneeksi rakastavansa lämmintä punaista väriä.
Pastori ei koskaan ennen ollut ottanut osaa pitäjän nuorison huvituksiin, mutta nyt hän oli ensimäinen ja viimeinen kaikilla kalastusretkillä, lawn-tennis kentällä, kävelymatkoilla y. m. Ja koko ajan hänen katseensa lakkaamatta seurasivat Agnesia, niin että tyttö parka olisi vallan hermostunut, ellei se olisi ollut samalla niin sanomattoman naurettavaa.
Olisi synti sanoa, että pitäjän nuoriso osoitti mitään ylenmääräistä hienotuntoisuutta viittaillessaan pastorin sydämen tilaan. Mutta pastoria nuo suorat ja epäsuorat viittaukset eivät ollenkaan kiusanneet. Päinvastoin. Siinä oli jotain suloista, että ihmiset yhdistivät hänen ja Agnesin nimen. Se ikäänkuin antoi hänelle toivon aihetta. — — — Ehkei se ollut niin aivan mahdotonta. Olihan suurempiakin ihmeitä tapahtunut. Agnes oli tosin niin hento ja hieno, ja kaikki häntä ihailivat. Hänestä toivottiin niin paljon. — — Mutta olihan pastorikin nuori ja työkykyinen ja — niin, työtä hän tekisi tästälähin kuin karhu. — Eihän se piispanistuinkaan mikään maailman mahdottomuus ollut — —
Pitäjän leijona, kunnanlääkäri Björkman, oli varsinkin ottanut erityistehtäväkseen pitäjän neitosten ja etupäässä Agnesin huvittamisen pastorin kustannuksella. Kuinka verrattomasti hän osasi yllyttää pastoria näyttämään rakkauttaan mitä hullunkurisimmalla tavalla! Pastori piti kaunista tohtoria suurena auktoriteettina kaikissa ulkonaista esiintymistä koskevissa asioissa, ja se oli varmaan kokonaan tohtorin ansioksi luettava, että pastori yht'äkkiä rupesi esiintymään mitä merkillisimmissä kaulakoristuksissa, joissa punainen väri aina loisti ylinnä. Eräänä päivänä sanoi tohtori Agnesille:
"Kyllä te, neiti Agnes, olette hyvin sydämetön, kun ette koskaan ole edes huomaavinanne pastorin komeutta, vaikka hän kohta on uhrannut koko vuosipalkkansa punaisiin kravatteihin."
Agnes nauroi niin että valkoiset hampaat kiiluivat, ja kun pastori samassa astui sisään, kääntyi 17-vuotias keijukainen heti häneen huudahtaen:
"Voi kuinka pastorin uusi punainen kaulahuivi on ihana!"
Pastori punastui kaulahuiviaan punaisemmaksi, ja tunsi sydänparassaan melkein tukahduttavaa riemua siitä, että Agnes häntä huomasi ja puhutteli, mutta samalla pistävää tuskaa, kun salainen vaisto kuiskasi hänelle, että ei hänen paikkansa ollut tässä ympäristössä. Mutta punaista kaulahuiviaan hän tuskin sunnuntaisinkaan enää malttoi vaihtaa mustaan, sillä olihan Agnes sanonut sitä kauniiksi, ja Agnes ei voinut sanoa muuta kuin hän todella ajatteli.