"Ei, ei ikinä!" huudahti rouva Dahl vallan ääneensä, mutta selitti sitten lempeästi, kun koko seurueen silmät kääntyivät meihin päin: "Me väittelimme vain ilmasta."
Seuraavana aamuna kun sanatorion vieraat alkoivat kokoontua, ei Sissiä näkynytkään. Hetken odotettua hän kumminkin saapui hiukan hengästyneenä ja posket punottaen. Hän riensi suoraan rouva Dahlin luo, jota hän innoissaan suuteli huudahtaen:
"Arvatkaappa mistä minä tulen?"
"No mistä, lapseni?" kysyi rouva Dahl äidillisesti.
"Junalta! Nyt minä kirjoitin sen kirjeen Hanna Västmannille!"
"Minkä kirjeen?" Rouva Dahl näytti säpsähtävän.
"Minä kirjoitin että te olette niin rakas ja kultainen, ja että me lähdemme pitkälle huviretkelle, ja että minä olen niin terve ja iloinen, ja että hänen ei yhtään tarvitse kiirehtiä minun tähteni tänne. Hän saa viipyä kuinka kauan tahansa, sillä minun on niin hyvä olla!" Ja Sissi suuteli taas rouva Dahlia.
"Siunatkoon!" puhkesi rouva Dahlin suusta, ja kääntyen minuun hän lisäsi: "Ellei ihmeitä tapahdu, on hän nyt turmellut koko asian!"
Mutta Sissi oli täydellisesti tietämätön mistään uhkaavasta vaarasta. Rouva Dahl koetti lohduttautua sillä että huomispäivän huviretki saattoi kaikki korvata.
Mutta huomispäivänä satoi niinkuin taivas olisi auennut ja vielä sittenkin seuraavana huomenna. Huviretkeä ei voinut ajatellakaan.