"No — onko Fäst — neiti Västman kirjoittanut mitään?" aloitti rouva
Dahl vallan ilman esipuheita.
"O-on — tänään." Sissi punastui ja näytti onnettomalta.
"Koska hän sanoo palaavansa?"
"Vasta parin viikon päästä", kuului Sissin uneksiva vastaus.
"No — ei suinkaan teillä vielä ole ollut ikävä?" kysyi taas rouva Dahl mitä hellimmällä äänellä.
"E—ei", kuului hiukan epäröivä vastaus.
"Kirjoittakaa nyt hänelle, että hän voi huoleti viipyä kuukauden poissa", ehdotti rouva Dahl.
Sissin silmät lensivät vallan pyöreiksi kauhusta. Kuinka hän voisi Hannaa loukata niin? Hannaa, joka oli aina ollut hänelle enemmän kuin kukaan muu maailmassa.
"No — mitä hyvää hän sitten on tehnyt teille?" kysyi rouva Dahl viattomasti.
Ja Sissi kertoi. Seminariin hän, Sissi, oli tullut kun hänellä oli niin hirveän suuri halu lukemaan eikä siellä kotikaupungissa ollut muuta sopivaa opistoa. Ja siellä hän oli tavannut Hannan. Hanna oli heti rakast — niin — jaa — kyllä se oli vallan oikeata ja syvää rakkautta jota Hanna oli tuntenut häntä kohtaan. Ja silloin hän oli päättänyt ruveta kansakoulunopettajaksi, vaikka vanhemmat eivät ensin tahtoneet sitä sallia. Mutta ilman Hannaa hän ei olisi jaksanut elää, sillä semmoista rakkautta hän ei koskaan elämässään voisi saada keneltäkään.