Vähän ajan perästä tulikin kreivitär. Viime vuodesta, jolloin olin hänet viimeksi nähnyt, hän ei ollut muuttunut vähääkään, ellei hän ehkä ollut nuortunut ja vielä entisestään kaunistunut. Sillä kaunis hän on yhä vieläkin, vaikka on jo 65 vuotta täyttänyt. Hän oli nuoruudessaan Viktorian hovin kuuluisin kaunotar, ja kovin vähän ovat vuodet häneen koskeneet, vaikka tukka onkin lumivalkeaksi muuttunut. Sama kuninkaallinen ryhti ja sama sanomattoman miellyttävä käytös kuin ennenkin. Maailmannainen kiireestä kantapäihin.
Istuessamme teepöytään hän ilmoitti, että meillä oli nyt kokonainen tunti käytettäväksi aivan kahdenkesken, jotta saimme keskustella rauhassa vaikka mistä. Kiirehdin heti käyttämään hyväkseni lupausta ja kyselin "vaikka mitä". Kaikkein ensiksi tahdoin saada tietää seikasta, mikä minun, ja varmaan monen muunkin, mielestä tuntui käsittämättömältä: Kuinka tuosta kauniista, rikkaasta hovien suosikista oli koitunut sosialisti? Se ei ollut hänessä mikään muodin oikku, sillä hän oli sosialisti jo William Morrisin aikana ja — sen tiesivät kaikki — oli saanut paljon kärsiä vakaumuksensa tähden.
"Mielelläni kerron sen teille", aloitti kreivitär, ja pehmeällä, Sarah Bernhardtin "kultaista" ääntä merkillisesti muistuttavalla äänellä hän alkoi kertoa "kääntymyksestään".
Kreivitär Warwick syntyi hyvin rikkaassa kodissa, missä häntä ympäröi kaikki se mukavuus ja loisto, minkä rikkaus ja ylhäinen asema saattoi luoda. Jo aivan nuorena hän tapasi kuningatar Viktorian, joka mieltyi suuresti tuohon kauniiseen, vilkkaaseen tyttöön ja pyysi häntä alituisesti hoviinsa. Hänen lapsuutensa ja aikaisin nuoruutensa kului siis Englannin loistavissa hovi- ja ylimyspiireissä. Jo lapsena hän kuuli ympäristössään puhuttavan kahdenlaisista ihmisistä, niistä, jotka kuuluivat hänen piiriinsä, ja niistä, jotka olivat tuon piirin ulkopuolella ja joita ei koskaan voinut ylimysten pariin päästää. Lapsessa heräsi kiihkeä uteliaisuus saada selville, mitä nuo tuntemattomat olennot oikeastaan olivat, ja hän alkoi kysellä. Hän sai selville, että ne olivat köyhiä ja että niiden piti tehdä hyvin kovaa työtä voidakseen elää. Pikku tyttö ei ollutkaan aivan tavallinen ylimyslapsi, joka tyytyy siihen, että tuollaisista köyhistä olennoista, jotka eivät yhtään ymmärrä ylimysten elämää ja oloa, on paras pysyä niin kaukana kuin mahdollista. Hän tahtoi itse nähdä ja kokea.
Kun lapsesta kasvoi neitonen, hän alkoi tosiaankin ottaa selvää köyhän väestön oloista. Hän näki itä-Lontoon kurjuudenpesiä ja kaivostyöläisten ankaraa elämisentaistelua. Hänessä heräsi, halu auttaa. "Minä kuuluin kaikkiin hyväntekeväisyysseuroihin, joista suinkin sain kuulla, ja lopuksi tarjouduin työhön pelastusarmeijankin kanssa", lady Warwick kertoi hymyillen. Koko paljon apua hän saikin aikaan, mutta tyytyväisyyttä hän ei saavuttanut. "En ymmärtänyt mikä minua vaivasi", hän selitti. "Mielestäni olin tehnyt kaiken voitavani. Mitä vielä saatoin tehdä?"
Siihen aikaan Robert Blatchford julkaisi "Clarion" lehteään, ja kreivitär Warwick tilasi sitä. Vaikka hän löysi siinä paljon, mikä asioita selvitti, ei se kumminkaan riittänyt. Sitäpaitsi monet muut puuhat vetivät hänen mielensä pois yhteiskunnallisista kysymyksistä. Kuningatar Viktorian lempiunelma oli naittaa nuori, rikas ylimystyttö nuorimmalle pojalleen, Albanyn herttualle. Tyttö oli kumminkin jyrkästi tuota tuumaa vastaan, ja jonkin ajan kuluttua terveydeltään heikko prinssi kuoli. Siihen aikaan oli neitosen maine hovin kuuluisimpana kaunottarena levinnyt laajalle, ja kosijoita vilisi hänen ympärillään. Niistä hän valitsi Warwickin jaarlin, jonka suku oli Englannin vanhimpia ja vihaisimpia ja jonka rikkaus oli sopusoinnussa suvun ylhäisyyden kanssa. Nuori pari muutti asumaan Warwickien sukulinnaan Warwick Castleen, ja kreivitär jatkoi hyväntekeväisyyttään entiseen tapaansa ja yhtä vähän tyydytystä tuntien.
Sattui sitten ratkaiseva muutos hänen elämässään. Talvi 1892 oli tavattoman ankara Englannissa, ja työttömyys kasvoi mitä hirvittävimmässä määrässä. Nuori kreivitär tahtoi "auttaa". Päätettiin pitää suuret pukutanssiaiset Warwick Castlessa. Sinne kutsuttiin kaikki, mikä Englannissa oli rikasta ja ylhäistä, hovipiireistä ylhäisimpään maa-aatelistoon saakka. Pukuja ommeltiin viikkokausia ympäri maata, toinen toistaan komeampia. Alan taiteilijat ahersivat keksien uusia naamiopukuja, ja mielikuvituksen ihanimmat luomat tulivat käytäntöön.
Warwick Castle on suuri vanha linna, jossa helposti on tilaa usealle sadalle hengelle, ja loistava seurue täytti pian vanhan linnan historialliset salit. Kaikki suuret sanomalehdet olivat lähettäneet kirjeenvaihtajansa kertomaan komeudesta, ja kun sitten lehdet saapuivat Warwick Castleen juhlan jälkeen, olivat kaikki yksimielisiä siitä, että sellaista juhlaa ei ennen oltu Englannissa nähty. Pukujen loisto, virvokkeiden ylellisyys, kaikki oli ennenkuulumatonta rikkaudessa ja runsaudessa.
Kreivitär oli noussut ylös aikaisin ja istui linnan laajassa eteisessä lukemassa lehtiä. Eihän hän voinut sille mitään, että sydän sykki tavallista nopeammin hänen lukiessaan noita ylenmääräisiä ylistysvirsiä. Juhlan täydellinen onnistuminen ja sitä seuraava ylistys tuotti hänelle iloa ja tyydytystä…
Kun hän siinä nojautui sohvan selkämykseen, tuli hän työntäneeksi sanomalehtiä hiukan syrjään, ja niiden välistä putosi jotakin lattialle. Hän kumartui katsomaan mikä se oli, ja siinä makasi Blatchfordin "Clarion" hänen edessään, ja ensimmäisellä sivulla siinäkin hän näki otsakkeen: "Warwick Castlen suuret pukutanssiaiset." Kaunis kreivitär hymyili… Kas vain: Blatchfordkin tahtoi kantaa kortensa kekoon ylistyshymnien viehättävään kuoroon! Hän istui mukavasti lukemaan…