Olin niin iloinen, että ainakin Cunninghame Graham oli vielä elossa, että vasta sen jälkeen kuin olin sopinut tapaamisestamme, aloin miettiä, mitä oikeastaan olin kuullut hänestä sodan aikana. Muistin, että sodan alkupuolella sanomalehdet olivat kertoneet hänen lähteneen Argentinaan ostamaan hevosia Englannin hallitukselle. En voinut tuota silloin käsittää, sillä olin aina ymmärtänyt, että hän, kuten hänen vanha ystävänsä John Burnskin, oli kaikkia sotia vastaan. John Burns, joka sodan puhjetessa oli ministerinä, erosi heti hallituksesta pannen vastalauseen Englannin sotaan osanottoa vastaan. Entä Cunninghame Graham? Oliko sotakiihko häneen tarttunut, kuten niin moneen muuhunkin? — Huomenna kai saisin siihen vastauksen.
Hän otti itse sota-asiat puheeksi melkein heti.
"Uskoitteko sotaan?" kysyin häneltä.
"Tarkoitatteko, uskoinko sodan tuovan jotakin hyvää mukanaan? — En, sitä en uskonut. Sota ei koskaan voi tuoda muuta kuin kurjuutta… Vai sanoinko nyt liikaa? Välillisestihän tämäkin onneton sota toi hyvää mukanaan, tosin aivan toisenlaista hyvää, kuin koskaan oli tarkoitettu. Sehän toi vapauden Suomelle. Uskokaa minua, olen iloinnut siitä niin paljon, että se on melkein korvannut kaiken tuskan, jonka kurjuus synnytti…"
Kysyin häneltä, mitä hän oli sodan aikana tehnyt, ja odotin saavani kuulla kertomuksen hevosten ostosta.
"Tietysti minä olen kaikkia sotia vastaan, ja tietysti te arvelette, että minä toimin aivan vastoin periaatteitani, kun läksin Argentinaan ostamaan hevosia armeijalle… Ei asia sentään ollut niin… Muistakaa, että sota oli jo alkanut, eikä sitä voinut mikään hillitä. Arvelin silloin, että koska sota on jo käymässä, niin tulkoon sitten edes voitto meille. Siksi läksin omalta vähäiseltä osaltani edistämään sen saavuttamista… Hallitus pyysi minua menemään Argentinaan, noille vanhoille, tutuille seuduille, missä olin viettänyt kuusitoista vuotta elämästäni, silloin nuorena. Ne seudut ovat minulle hyvin rakkaita…"
Selitys ei tietysti ollenkaan kestänyt lähempää arvostelua, mutta ymmärsin kumminkin muutamat seikat siinä: Sota oli herättänyt kuuman seikkailijaveren, ja satumaiset seudut, joista hän niin usein oli kirjoittanut, vetivät puoleensa. Samalla hän tietysti hyvin tunsi, vaikka ei mitenkään tunnustanut, että kaikki tuo ei sopinut yhteen hänen usein tunnustettujen periaatteittensa kanssa, ja hänen oli paha olla.
Hän alkoi sitten kertoa Argentinasta ja Meksikosta, ja silloin tunsin hyvin entisen Cunninghame Grahamin. Siellä oli seikkailujen maa, ja siellä hän oli kotonaan.
Kysyin häneltä, oliko hän koskaan kirjoittanut mitään tapahtumista
Burnsin ja William Morrisin kanssa.
"En ole, enkä koskaan tule niistä kirjoittamaan taikka kertomaan", hän vastasi kiivaasti.