Se, että amerikkalaiset kansalaistemme parempia puolia eivät tunne täälläkään, johtuu myös suureksi osaksi suomalaisten englanninkielen taitamattomuudesta. Liian vähän löytyy suomalaisia, jotka voivat pitemmässä keskustelussa tulla toimeen englanninkielisten kanssa. Kerrotaan, että muutamia vuosia takaperin tarjoutuivat useat Fitchburgin englanninkieliset naiset vapaasti opettamaan suomalaisille englanninkieltä. He saapuivat sunnuntaisin kirkkoon, missä suomalaisia jumalanpalveluksia pidettiin ja pyysivät saada antaa tuota maksutonta opetusta jälkeen kirkonmenojen. Siihen annettiin heille lupa. Parin kolmen sunnuntain perästä ei tullut kirkkoon ketään, ei saarnaa kuulemaan, sitä vähemmin kielenopetusta nauttimaan. Nyt pyysivät naiset saada tulla suomalaisten koteihin opettamaan nuorille miehille englanninkieltä. Tämä vapaus myönnettiin heille, vaan oppilaat eivät pysyneetkään kotona. Pitkin mäkiä vetelehtien väistivät sen hyvän, jota vieraat ihmisystävälliset naiset heille tarjosivat.

Sittemmin on ollut iltakouluja, joissa kumminkin muutamat ovat uutteruudella opetelleet englanninkieltä.

Ja yleensä on Fitchburgin suomalaisten elämä paljon parantunut entisestään. Vakava elämä rupeaa voittamaan suosiota.

Fitchburgista vähän matkaa länteen on West Gardner. Siellä on suomalaisia neljättä sataa ja työskentelevät kansalaisemme pääasiallisesti tuolitehtaissa. Palkat eivät ole erinomaiset, mutta meikäläiset tulevat kumminkin toimeen verrattain hyvin. Suomalaisilla on siellä seurakunta ja raittiusseura. Omia taloja on muutamia kansalaisillamme.

Suoraan etelään päin Fitchburgista on Worcesterin iso tehdaskaupunki. Suomenkielisiä kansalaisiamme on siellä noin puoli tuhatta, jotka kyllä kaupungin elämässä niin sulavat, ettei amerikkalaiset paljon huomaa, mutta keskenään ovat he vilkkaassa yhteydessä ja täynnä "rientoja." Enin osa kansalaisiamme työskentelee Washburn & Moen suunnattoman suuressa teräslankatehtaassa ansaiten kohtuullisen hyviä päiväpalkkoja. Työ on kyllä raskasta ja osittain likaistakin.

Tuskin missään muualla, paitsi ehkä Calumetissa, ovat suomalaiset olleet niin kiihkeässä, melkeinpä kuumeentapaisessa "yhteispyrintöjen" hommassa, ja Amerikan suomalaiset sanomalehdet ainakin muutamia vuosia sitte olivat niistä täynnä. Worcesterissa puuhattiin, kirjoitettiin ja riideltiin. Puoluehurjuus vei siellä enimmät voimat, taistelu pingoitettiin niin lujalle kun suinkin on mahdollista intohimojen kuohuessa. Siihen nähden olisi luullut paljonkin valmista tulevan, mutta useinpa vuorien rakentajat saavat tyytyä pieniin hiiriin.

Entisestään on Worcesterin suomalaiset paljon tasaantuneet, väsyneet mellastuksiinsa ja nyt siellä vasta säännöllinen, vakava edistys on käymässä. Vastakkaiset puolueet eivät enää niin paljon riitele ja sorra toisiansa, vaan sallivat toistensa rauhassa edistyä. Seudulla on kaksi suomalaista raittiusseuraa, joista Sovittaja on vanhempi ja edistyneempi. Myös on seurakunta pitäen yhteistä pappia Fitchburgin, West Gardnerin ja Maynardin kanssa. —

Näihin ei vielä Massachusettsin suomalaispaikat ole loppuneet. Pistäykäämme vielä Bostoniin, jonka pohjois- ja länsipuolen suomalaiset olemme jo tarkastelleet. Etelässäpäin on myös suomalaisia paikkoja lukuisasti.

Ainoastaan muutamia maileja etelään on murtimopaikat Quincy ja West Quincy. Niiden vieressä kohoavalta vuorelta näkyy Bostonin kaupunki aivan selvään. Quincy on Atlannin rannalla ja on kiven taidollisessa hakkauksessa tunnetuin koko Yhdysvalloissa. Siellä hakataan muistopatsaita, hautakiviä, palatsipilareita ja kaikkea mitä vaan graniittikivestä saadaan syntymään. Matkustajaan tekee Quincy melkein kolkon vaikutuksen. Katujen vierustalla on hautakiviryhmä toisensa vieressä, vielä tiheämmin kun hautausmaalla. Ja tuskin muutenkaan kivisempää paikkaa löytyy kun se.

Suomalaisia on seudulla muutamia satoja ansaiten kivenhakkuussa toimeentulonsa. Täällä olisi tilaisuutta saada hyviäkin päiväpalkkoja, kun pääsisi taidokkaimpiin hakkaustöihin. Mutta täällä on hakkaustyö järjestetty Euroopan ammattiolojen mukaan. Parempiin töihin ei pääse, vaikka osaisikin, ellei ole määrättyjä vuosia ollut oppilaana. Oppiaika kestää tavallisesti kolme vuotta. Ensimmäisenä vuonna maksetaan palkkaa vaan 85 senttiä, toisena 1 doll. 25 senttiä ja sitte nousee vuosi vuodelta. On täällä suomalaisia taitureita, jotka ansaitsevat 4—5 dollaria päivässä. Mutta yleensä ovat suomalaiset hitaita alkamaan tuota oppijaksoa. Löytyy seudulla myös suomalaisia, joilla on oma kivimurtimo.