— Vai niin. Komea näkyy olevan. Mutta miksi hän viipyy? Se ei ole hyvä merkki. — Tämä oli kuvernöörin tyttären mielipide. — Jos jotain on vinossa, kyllä minä autan tuon vinon oikaisemisessa.
Heidän lähellään oli ollut punatukkainen, joka oli nähnyt Reetan viittaaman henkilön ja kuullut keskustelun.
— Ahaa, huudahti hän itsekseen ja hänen päähänsä juolahti jotain…
Maihin saatettiin ensin juhlallisuuksin kuvernööri Printz perheineen ja seurueineen. Tähän seurueeseen kuului muiden muassa kaksi pappia, Campanius ja Fluviander, sekä apulaispäällikkö Sven Skute ja muutamia aatelisnuorukaisia. Arvon merkkinä ympäröi uutta päämiestä sotilaskunniavartiosto. Kuvernöörin valtava personallisuus teki syvän vaikutuksen siirtokunnan jäseniin. Hänen äänensä kaikui jymeänä; kuin ukkonen, kun hän lausui tervehdyksensä ja antoi käskyjään.
Muiden matkustajien mukana tuli Reeta, veljensä ja Olli Räsäsen saattamana. He saapuivat suomalaisten ryhmään. Ystävällisesti tervehti Erkki lapsuudentoveriaan. Reetan puristaessa hänen kättänsä kohosi puna tytön poskille. Punehtui Erkkikin, vaikka ehkä ei samasta syystä. Hän oli jonkun verran hajamielinen.
Hän näki Gustafin toverinsa kanssa menevän Dalbon luo, joka seisoi lähellä suomalaisia.
— Minä tulin hakemaan Stinaa, sanoi punatukkainen käheästi. — Minulla on syytä päättää, että hän on paennut tänne — ehkä teidän suostumuksellanne. Minä en aio antaa leikitellä kanssani. — Hänen sanansa olivat purevat ja ilkeät.
— Kyllä hän on täällä, myönsi Dalbo. — Hän tuli minun tietämättäni.
Mutta ethän toki väkisin häntä vaimoksesi ota.
— Otanpa niinkin, vastasi punatukkainen jyrkästi.
— Silloin et voi odottaa minun kannatustani, päätti Nils Dalbo ja erosi kyläläisestään.