Reeta kuuli nämä sanat hyvin ja tajusi niiden merkityksen. Hänen poskensa punehtuivat ja hän lähti kiiruhtamaan pois. Armgard seurasi häntä.
— Siinä on syy, jonka tähden hän sinua jo rannalla vieroi, sanoi kuvernöörin tytär tarttuen nyyhkyttävää tyttöä käsivarteen. — Älä kuitenkaan vielä vaivu epätoivoon. Vielä ei ole pappi sanonut aamenta heidän liitolleen.
Reeta ei kyennyt lausumaan mitään.
— Rakastatko sinä häntä täydestä sydämestäsi? kysyi Armgard osaaottavaisena.
— Rakastan, myönsi Reeta avomielisesti.
— Onko hän ilmoittanut rakastavansa sinua? Ehkä on kosinutkin?
— Ei hän ole minulle sitä sanonut. Minulla oli vain syytä niin uskoa.
Kyyneleet valuivat punehtuneen tytön poskilta.
— Mies voi pettää naista monella muulla tavalla kuin vain sanoilla, lausui kuvernöörin tytär. — Maltahan, ei ole vielä kaikki menetetty. Minä autan sinua. Kyllä minä saatan hänet tuntemaan velvollisuutensa.
Hän oikaisi itsensä ruhtinaallisen ryhdikkääksi. Hän tunsi tilaisuuden tulleen, jossa hänen oli näytettävä, että hänellä oli valta tässä maassa. Hänen mielessään väikkyi kuva Kristiina-kuningattaresta juuri tällaisessa tilanteessa.