Vihdoin he tulivat Naamankosken partaalle. Joen yli oli tehty väliaikainen silta. Räsänen ei puhunut mitään, että tässä se nyt hänen kotinsa, Räsälä, oli.
— Onpas tämä kaunis talon paikka, tunnusti Reeta. — Koskeen saisi hyvän myllyn. Mitä! Johan täällä sellaista suunnitellaankin, sanoi hän katsoen alulle pantuja myllyn perustuksia.
Reetan maanviljelysinnostus heräsi kun hän näki avatut uutisviljelykset.
— Johan tästä yhteen taloon leipää karttuu, sanoi hän lyöden käsiään yhteen. — Ja mitkä erinomaiset laidunmaat karjalle!
— Niin on, niin on, myönteli Olli harvasanaisesta Hänen ajatuksensa kiertelivät omia teitään.
— Kyllä tässä kelpaa asua, kuka sitten asuneekin, lausui Reeta jo vilkkaasti ja kysyi: — Kuuluuko tämä Suomi-siirtolaan?
— Kuuluuhan se, on ensimmäinen talo siirtolassa, sanoi Räsänen pieni veitikkamaisuus silmäkulmassa. — Tämä on Räsälä.
Reeta säpsähti vähän ja jäi sanattomaksi. Olli Räsänen pyysi poikkeamaan sisälle ja katsomaan vähän aittojakin, kuinka niissä on elämisen varaa.
Reeta ei halunnut. Hän pyysi neuvomaan tietä Marjetan Kärkeen, jonne tahtoi kiiruhtaa ennen illan tuloa.
Olli lähti edelleen saattamaan. Nuorten kesken ei enää sanaa vaihdettu. Ollilla olisi ollut paljonkin puhumista, mutta hän katsoi parhaaksi vaieta.