Kun katoamisen jälkeen pojat olivat puhuneet punaisesta miehestä, tuli Kaisalle joskus sellainenkin ajatus, että ehkä tyttö oli joutunut intiaanien saaliiksi. Sen vuoksi hän tekeytyi tuttavaksi heidän kanssaan ja kävi heidän kotonaan sekä opetteli heidän kieltään ja tapojaan. Nämä osoittivat hänelle suurta kunnioitusta ja lienee hän joskus heidän keskuudessaan taikatemppujakin tehnyt, koska häntä pidettiin poppamiehen vertaisena.
Palatessaan kotiin pitkältä kiertomatkalta keväällä kylvöajan lähestyessä joutui hän yhtäkkiä outojen intiaanien piirittämäksi. Ne eivät olleet lenapeja. Kuin taikavoimalla kohosi heitä maasta hänen ympärilleen. Yhdellä näistä oli niin pitkä sulkatöyhtö, että se ylettyi selän yli polviin saakka. Toiset osoittivat hänelle suurta kunnioitusta. Tultuaan Kaisan luo hän puolestaan lankesi pitkälleen maahan ja levitti kätensä. Noustuaan ylös hän pyysi Kaisaa lähtemään heidän heimonsa luo, heidän äidikseen, heidän auttajakseen ja noidakseen. Heidän keskuudessaan raivosi ruttotauti, johon moni kuoli. Kun tuo tauti näytti tulleen valkoisilta, tarvittiin valkea noita taudin tyrehdyttäjäksi.
Kierrellessään tätä uutta maata oli Kaisa nähnyt paljon ihmeitä ja kokenut monta kovaa. Sen vuoksi hän ei kovin säikähtänyt punanahkain ilmestymistä eikä myöskään oudoksunut heidän käytöstään. Ollakseen intiaaneja pahoin loukkaamatta hän ei jyrkästi kieltäytynyt.
— Nyt en pääse tulemaan, sanoi hän. — Jos jolloinkin tulen, miten luoksenne osaisin? Hänen puheensa oli sangen vaikeatajuista, mutta ehkä juuri sen vuoksi herätti intiaaneissa suurta arvonantoa.
Päällikkö neuvoi, kunnioittavasti heilutellen itseään:
— Kulje tämän suuren joen vartta ylöspäin, kunnes toinen suuri joki tulee siihen vasemmalta. Seuraa sitä niin pitkälti, että joudut korkean vesiputouksen luo. Jos tulet kesän aikana, otamme sinut jo siellä vastaan. Jos et ketään tapaa, jatka kulkuasi polkua myöten, joka on hyvästi polettu ja johtaa meidän luoksemme. Polku vie sinut suurien metsien läpi korkeille maille. Kun kahden vuoren yli kiivettyäsi olet joutunut polulla ahtaaseen kalliosolaan, olet meidän portillamme. Silloin olet luonamme. Me odotamme sinua. Tule pian, ettei koko kansamme kuolisi valkoiseen tautiin.
Kaisa vakuutti uudelleen, ettei hän voinut nyt tulla.
— Auta kuitenkin meitä. Auta valkoisen Manitoun voimalla, pyysi päällikkö.
Kaisa mietti hetkisen. Sitten hän sanoi:
— Ehkä voin auttaa, vaikka en ole luonanne. Tehkää kuten sanon. Valitkaa heimostanne viisi vahvaa miestä, jotka ovat sitkeitä voimiltaan ja laihoja ruumiiltaan. Ainoastaan ne saavat sairaisiin koskea, ei muut. Ne kantavat sairaat ulos kylästä lähteen luo. Ne valavat sairaita kylmällä vedellä ja hankaavat heidän ruumiitaan hiekalla. Jos he kuolevat, Manitou heitä tahtoo; jos he parantuvat, Manitou heitä säästää. Kukaan terve, paitsi nuo viisi, ei saa lähteelle mennä eikä kukaan terve saa siitä lähteestä juoda tai vettä ottaa.