Kuvernööri oli sangen hämmästyksissään tästä ilmestymisestä. Hän huusi kiukkuisella äänellä:
— Onko ollut tarkoituksena pitää minua sekä korkeaa lakia ja oikeutta pilkkana?
Kenties olisi Gustafin asiamies saanut pahempiakin seurauksia tästä jutusta, ellei kuvernöörin nopeaälyinen tytär Armgard olisi ehättänyt väliin.
— Isä, sinun viisautesi oikeuden jakamisessa selvitti tämän sangen salaperäisen jutun, sanoi hän. — Ilman sinun ankaraa tuomiotasi olisi asia jäänyt hämäryyteen ehkä ikipäiviksi.
— Niin, ilahtui kuvernööri, — tiesinhän minä, että miestä ei oltu murhattu. Minä pakotin hänet esiin. Ja nyt minä olen valmis pitämään nämä harvinaiset häät siirtokunnassa. Ensi viikolla muutamme Hoviimme Tenakonkille, ja yhtenä tulojuhlan ohjelman numeroista ovat nämä häät. Armgard, pidä huolta niiden valmistuksista. Minun kustannuksellani. Käy, nuori mies, hän sanoi, kääntyen Klasin puoleen, — papereinesi pastori Campaniuksen luona ja järjestä niin asiat, ettei enää mitään häiriötä tapahdu.
Klasin lähdettyä sanoi kuvernööri tyttärelleen:
— Nyt ei ole mitään syytä pitää tyttöä vangittuna. Minä päästän hänet irti viipymättä.
— Odota isä, kiiruhti Armgard sanomaan. — Minulla on hyvä ajatus.
Stina viedään Tenakonkille eikä sallita kenenkään kohdata häntä.
Ei anneta hänelle mitään tietoa asioista ennen kuin hänet viedään
vankilasta vihille.
— Mutta eikös se ole sydämetöntä?
— Ei vähääkään, sanoi Armgard päättävästi.