— Älä pelkää, sanoi sotilas. — Minä tuon hyviä tietoja. Paremmat päivät sinua odottavat. Kuvernööri on lähettänyt minut ilmoittamaan, että hän tietää sinun ja Erkki Mulikan olevan viattomia, sillä murhatuksi luultu henkilö on löydetty. Kuvernööri tahtoo antaa hyvitystä kärsimyksiesi johdosta. Tästä vankilasta saat kävellä morsiamena vihkiäisiisi ja kuvernööri itse pitää häät mitä loistavimmat.
Stina kuultuaan, että Gustaf oli löytynyt, huudahti riemusta. Ilon kyyneleet valuivat silmistä ja hän kiitti Jumalaa. Vasta sitten kun sanantuoja oli mennyt hän alkoi miettiä tiedonannon toista puolta. Vankilastako suoraan vihille? Kuinka oli kaikki voinut tapahtua? Tietysti niin, että Erkki, tuo rakas, kelpo Erkki, oli löytänyt Gustafin, tuonut hänet kuvernöörin eteen ja paljastanut katalan juonen. Kuvernööri oli tietysti pannut Gustafin lujille, ehkäpä rangaissutkin häntä. Ja palkinnoksi Erkille hänen reippaudestaan kuvernööri tahtoi nyt järjestää häät. Voi, jospa aika nopeasti rientäisi!
Kuvernöörin tytär, joka oli itse tullut muuttotavaroiden mukana uutta kotia panemaan kuntoon, oli Martti Marttisen mukana lähettänyt Reetalle sanan ja pyytänyt häntä avustamaan.
— Nyt on sinullakin moninkertainen syy iloita, sanoi Armgard Printz suojatilleen. — Minä itse valmistan häitä Stina Dalbolle. Pian ei sinulla ole hänestä mitään vaaraa. Kun Erkkisi saapuu näille main, olet sinä hänen ainoansa. Kaikki riippuu silloin vain sinusta. Tietysti sinä ymmärrät tehtäväsi.
Ehdittiin vihdoin niin pitkälle, että kuvernööri Johan Printzin laiva saapui Uuden Göteporin rantaan muuttaen siirtokunnan hallituksen Christinasta Printzin Hoviin. Tapahtuman merkityksen vuoksi suoritettiin siirtyminen laivasta juhlakulkueessa. Ensin lähtivät laivasta airuet keskiaikaisiin pukuihin puettuina ja soittaen pitkillä torvillaan. Kuvernööri itse astui mahtavana soittajien jälestä, peitsillä varustetun sotilaskunniavartioston ympäröimänä. Hänen jälessään tulivat hänen apulaisensa Sven Skute ja ryhmä sotilaita. Saattueessa oli aatelisnuorukaisilla ja siirtokunnan virkakunnalla oma osastonsa.
Lämmin kesäpäivä pusersi hien lihavan kuvernöörin kasvoilta hänen kävellessään puhkuvana mäkeä ylös sille paikalle, mihin hallintorakennus oli hänen tahdostaan kohonnut. Portilla oli juhlasaattoa vastaanottamassa rakennuttaja Maunu Klinga työläisten sekä muutamien sotilasten kera, jotka olivat hänen komennossaan. Klinga antoi kuvernöörille juhlallisesti uusien rakennuksien avaimet, jotka Printz kiinnitti renkaaseen vyöllensä.
Juhlakulkue marssi ensin väliaikaiseen kirkkoon, jossa pastori Campanius tervehti siirtokunnan päämiestä tervetulleeksi uuteen hallintopaikkaan sekä rukoili Jumalan siunausta aloitettavalle työlle. Kuvernööri polvistui alttarin ääreen, missä pastori, pannen kätensä hänen päänsä päälle, siunasi häntä.
Tämän jälkeen marssi juhlakulkue itse hallintorakennukseen, jonka portailla oli kuvernöörin tytär palvelija- ja apulaisjoukkoineen sitä ottamassa vastaan. Torvensoittajat kääntyivät yleisöä kohti, jota oli laajalti kokoontunut, ja puhalsivat torviinsa. Yleisön joukossa näkyi myös intiaaneja, jotka uteliaina seurasivat tätä juhlallista toimitusta. Punanahkoja oli saapunut aina kaukaa Takamaalta asti, myös sellaisia, jotka eivät olleet ennen valkoisia nähneet.
Kun luutnantti Klinga juhlan kunniaksi antoi uudesta linnoituksesta ampua muutamia tykinlaukauksia, säikähtivät intiaanit pahanpäiväisesti ja lankesivat maahan.
— Valkoisten Manitou puhuu kovalla äänellä, sanoivat he toisilleen.