II. Delaware-joella.
Uuden ja Vanhan Maailman välillä.
Uusi maa.
Uuden Ruotsin siirtokunta.
Pietari Rambo.
"Charitas" tuo yllätyksen.
Oman kodin raivaus käy mahdolliseksi.
Erkki ja Stina.
Suomi-siirtola pannaan alulle.
"Marjetan kärki".
Ridder luopuu.
Kuvernööri Printz saapuu.
Uusi vauhti siirtokunnan kehityksessä.
Tervehdykset vanhasta maasta.
Armgard Printz.
Reetalla on ystäviä.
Taikakeinot.
Lemmen nosto.
Reeta ja Stina.
Erkki rakentaa sovintoa.
Väijyvät vaarat.
Tietäjä.
Erkki lähtee hakemaan Gustafia.
Retkellä.
Uudessa Amsterdamissa.
Gustaf vaatii omaansa.
Printzin hovissa.
Pako.
Helme löytää Erkin.
Schuylkill-joella.
Minquasien luo.
Tulijuoma ja tuliluikku.
Loppuselvitys.
Muutamia vuosia jälkeen päin.
ALKULAUSE.
HISTORIALLINEN TAUSTA.
Suomen kansa on korpikansaa. Ammoisista ajoista asuen ja viihtyen metsämailla on se kehittänyt omat metsäelämään soveltuvat elämäntavat. Vaikkakin maaperä enimmäkseen oli karu ja kivikkoinen, kasvatti kansa itse kehittämällään kaskeamismenettelyllä viljaa niin paljon, että edullisina vuosina sitä voitiin viedä muuallekin. Jo vanhoina aikoina oli suomalaisilla korvenraatajan maine.
Kun Kustaa Vaasan nuorin poika Kaarle sai herttuakunnakseen Keski-Ruotsin erämaat ja halusi ne asuttaa, piti hän parhaana houkutella suomalaisia muuttamaan sinne. Ruotsalaiset olivat tosin jo asettuneet jokien varsille viljaville seuduille, mutta niiden laajoilla metsäisillä takamailla liikkuivat vielä vain karhut, hirvet ja muut metsänelävät. V. 1579 julkaisi herttua Kaarle ensimmäisen kirjelmänsä, jossa hän lupasi 7 verovapaata vuotta kaikille, jotka ryhtyvät perustamaan uutistaloja herttuakunnassa oleville asumattomille aloille, kuten Vermlannin metsiin.
1500-luvun lopulla oli Suomessa katovuosia, sota oli hävittänyt maata ja sotilasmajoitukset sekä verot rasittivat kansaa. Senvuoksi suomalaiset, varsinkin liikkumiseen kerkeämmät savolaiset olivatkin halukkaita noudattamaan herttuan kehoitusta. Heitä muutti jo silloin sekä erittäin 1600-luvun alkupuoliskolla suuret joukot meren tuolle puolen, niin että he asuttivat melkein kaikki Keski-Ruotsin metsäseudut. He elivät noissa metsissä hiljakseen metsästäen ja kaskea kaataen. Useita vuosikymmeniä he olivat ikäänkuin piiloutuneina syvimpiin korpiin. Heitä tuskin ollenkaan huomattiin, paitsi kun he tulivat joukoittain markkinoille tai veronmaksuun, hävitäkseen taas teille tietymättömille.
Ajanoloon kuitenkin jokivarsien viljelijät kävivät suomalaisille vihamielisiksi. He katsoivat myöskin maittensa takana olevien metsäalueiden kuuluvan itselleen, eivätkä voineet sietää sitä, että suomalaiset taitavina metsänkävijöinä ampuivat riistan. Sattui joskus niinkin, että suomalaisten kaskenpoltossa pääsi tuli irralleen ja teki hävitystä ruotsalaisten alueella. Ruotsalaisten ja suomalaisten välinen viha kiihtyi yhä, johtaen verisiin kahakoihin ja murhiin molemmin puolin.
Metsäsuomalaisten alueelta löydettiin hyödyllisiä mineraaleja ja sinne syntyi kaivoksia. Alussa olivat kaivosten omistajien ja suomalaisten välit hyvät (olivathan suomalaiset olleet useiden tällaisten alueitten löytäjiä sekä joka tapauksessa hyviä kaivosmiehiä), mutta vähitellen kehittyi ristiriitaa. Kaivostyötä varten tarvittiin paljon metsää, jota suomalaiset kaskiviljelyksellään hävittivät.
Sekä kaivosten omistajat että ruotsalaiset talonpojat tekivät suomalaisista hallitukselle valituksia ja saivat vihdoin tämän puolelleen. Niin alkoi vuodesta 1636 suomalaisvainojen aika. Ruotsin metsäsuomalaisia vangittiin, pantiin pakkotöihin j.n.e. V. 1640 antoi hallitus käskyn polttaa suomalaisten riihet ja metsiin rakennetut asunnot, ja määräsi heidän viljansa otettavaksi pois tai poltettavaksi, "jotta he elintarpeiden puutteessa lähtisivät metsistään." Ainoastaan ne suomalaiset, jotka olivat hankkineet tiloihinsa täydet omistusoikeuspaperit, saivat erityisellä luvalla jäädä paikoilleen.