Hekin tulivat nuotiolle, jossa alettiin valmistaa ruokaa. Osa lihasta pantiin paistumaan tulelle, osa paloiteltiin pieniksi. Luukas meni etsimään lähdettä, joka oli suossa kuusen tiheitten juurien suojassa. Herneitä ja lihapaloja pantiin astiaan, joka ripustettiin tulelle kiehumaan. Killi oli teurastuksessa saanut koiralle kuuluvat osat ja asettui levolle miesten jalkojen juureen. Vallan rauhallinen se ei ollut. Lieneekö ollut vielä ajosta jännittyneenä. Aina väliin siirsi makuupaikkaansa.
Ateriaa odotellessaan vaipui Luukas taaskin mietteisiinsä.
— Me olemme nyt turvattomalla puolella metsässä, sanoi hän. — Täällä ei ole meillä tuttavia eikä suojaa. On parasta, että, kun on vähän levätty, lähdemme yön selässä paluulle. Ehdimme pimeässä kulkea poikki Isonjoen laakson ja välttää ruotsalaiset kylät.
— Kotiin täytyy kiiruhtaa, myönsi Pekkakin, muistellen nuorta vaimoaan, joka siellä kotona odotti. — Tuosta saa Miina komean hirvensarven tuvan seinälle, sanoi hän heittäen irtisahaamansa sarvet pyssynsä viereen mättäälle.
Paavo tunsi hiukaisevaa nälkää ja koetti ateriaa kiiruhtaa. Hänestäkin alkoi tämä outo korpi tuntua kaamealta. Hän oli kuullut paljon kertomuksia ruotsalaisten harjoittamasta vainosta, vaikka ei ollut sattunut koskaan riitaan heidän kanssaan. Oli hän ollut kerran kesärenkinäkin eräässä ruotsalaisessa talossa, missä kaikki olivat olleet hyvin ystävällisiä. Vasta myöhemmin oli se suomalaisten ja ruotsalaisten välinen viha leimahtanut liekkiin.
— Epäilemättä ne ruotsalaiset meidät huomasivat, kun kiiruhdimme laakson poikki, hän puhui puoleksi itsekseen. — Mutta jos olisivat lähteneet meitä takaa-ajamaan, olisivat he jo meidät yllättäneet.
— Onkohan Erkille jotain tapahtunut, kun ei kuulu, mietti Pekka. —
Hän on kuitenkin sellainen kärppä, että käpälälaudasta pääsee.
Miehet keräsivät kuusenhavuja alleen ja alkoivat aterioida. Tuskin he olivat ennättäneet ensimmäisiä suupaloja haukata, kun Killi kohotti päätänsä kuunnellakseen. Korvat törröttivät koiralla pystyssä ja se murisi vihaisesti. Metsästä kuuluikin pian risahduksia. Killi ryntäsi sinne ja aloitti vihaisen haukunnan.
— Hei, miehet, kutsukaa koiranne pois, jottei pure rauhallisia ihmisiä, kuului ääni korven pimeydestä.
Miehet olivat nuotiolla kavahtaneet ylös ja tarttuneet pyssyihinsä. Kuultuaan äänen he huomattavasti rauhoittuivat, ja Pekka vihelsi Killiä luokseen. Koira ei totellut kutsua, mutta heitti haukunnan. Se vain murahteli seuratessaan outoja tulijoita. Sen selkäkarvat olivat pystyssä.