— Kasvaakohan sellainen kivetön peltoa Maa on hikevämpi kiven juuressa. Se kokemus on täällä ja Suomessa tehty, epäili Matti Tossavainen. Hän oli aina kivikoita kyntänyt.
Klinga innostui selittämään:
— Kylväpäs siihen Amerikan maahan ruista. Se kohoaa miehen korkuiseksi, jopa niin korkeaksi, ettei miestä pellosta näy. Yhdestä jyvästä nousee kymmenenkin olkea ja jokaisen oljen päässä on korttelin pituiset tähkät. Vielä paremmin siellä kasvaa etelämmän maan viljalajit, joita ei täällä voi viljelläkään. Vehnä, josta leipä tulee valkeaa kuin voi, ja ohra sellainen, ettette ole missään nähneet. Se kasvaa pensaina. Tähkät ovat suuremmat kuin kuusenkävyt, puolta suuremmat, ja jyvät kuin isot herneet. Yhdestä tähkästä saat satoja jyviä. Ja siitä tulee rieska valkeaa kuin maito.
Miehet kuuntelivat sotilaan kertomusta ihmetellen. He eivät sellaista maata olleet osanneet ajatellakaan. Epäilytti tokkopahan puhe totta olikaan.
— Taidat puhua omiasi, sanoi vanha vaari. — Sotilaat ovat tottuneet liikoja panemaan. Olen minä kylvänyt lihavaankin maahan, voimakkaasti lannoitettuun. Ei siitä sellaista satoa lähde.
Klinga vakuutti: — En minä kuulemiani kerro, puhun näkemiäni. Läksin sinne varta vasten katsomaan. Viime laivassa palasin.
Piikki kiiruhti sotilastoveriaan puolustamaan.
— Minä tunnen Maunu Klingan rehelliseksi mieheksi. Vuosikausia olemme palvelleet yhdessä ja hän on aliupseerina ollut lähin esimieheni. Olen minäkin nähnyt etelän viljavia maita, vaikka en tuollaista Goosenia. Uskon, että tällainen on mahdollista. Ja kun Klinga kerran näin vakuuttaa, täytyy asian niin olla.
— Ei täällä Vermlannissa eikä Suomessa mikään sellainen kasvu olisi mahdollista, vaikka kuinka olisi maa viljavaa, myönsi Klinga. — Täällä on yleensä liian kylmä. Ja kesä on lyhyt. Siellä on lämmintä, talvellakin melkein niin lämmintä kuin täällä sydänkesällä. Halla ei vie koskaan viljaa.
— Hallako ei vie, ihmettelivät miehet ja höristivät korviaan.