— Tule mukaan! Sinä teet vartijan tehtäviä, jos et muuhun pysty. —
Siis on yksi tiedossa. Kai niitä muitakin tulee?
— En tiedä pystynenkö enää mihinkään, sanoi Luukas vuoteeltaan. — Ei minusta maanmuokkaajaksi ole vaikka tervehdynkin. Oikea käteni taitaa jäädä kankeaksi, mutta ehkä se vielä pyssyä pitelisi. Täällä ei minulla ole mitään tekemistä, kun eivät salli metsästää. Ehkäpä toki majavan hengiltä saisin, koskapa niitä seipäilläkin tapetaan.
Klinga katsahti sairaaseen.
— Jätetään sinun asiasi riippumaan siitä kuinka tervehdyt. Tarvitaan siellä metsästäjiäkin, mutta etupäässä maanperkaajia, uutisasukkaita. Ajatelkaa nyt asiaa, miehet, ajatelkaa myös sitä, että näin saatte riidat loppumaan ruotsalaisten kanssa. Voihan olla niin, että teidät ajetaan pois taloistanne ja vangitaan. Siellä Amerikassa on teillä turvapaikka.
Miehet alkoivat keskenään vaihtaa ajatuksia asiasta. Loppupäätökseksi sanoi Martti:
— Vapaaehtoisesti minä en jätä tilaa. Täällä olemme kaikin voimimme raataneet. Asumattomaan korpeen on talo laitettu. Olen ajatellut, että tästä tulisi koti minulle ja jälkeläisilleni. Minä koetan tehdä minkä voin oikeutemme säilyttämiseksi. Naapurit, minä valvon teidänkin asiaanne. Uhkailemalla ja peloittelulla ei meitä ajeta pois.
OIKEUTTA ETSIMÄSSÄ.
Seuraavana päivänä lähtivät Martti ja Erkki herroihin. Leena ja Reeta laittoivat heille parhaat eväät. Koko aikana Erkin surullisen paluun jälkeen eivät hän ja Reeta olleet sanaakaan vaihtaneet. Reeta oli odottanut, että Erkki tavallisuuden mukaan olisi etsinyt hänen seuraansa, mutta muut ajatukset kiinnittivät Erkin mieltä niin, että hän oli kuin unhottanut tytön.
— Varo nyt, etteivät ruotsalaiset sinua uudelleen vangitse! pyysi Reeta ujosti tuodessaan eväskonttia Erkille. — Karkasit heiltä, siksi ne koettanevat saada sinut vielä valtaansa. Joudu pian takaisin. Sairas äitisikin on levoton, jos viivyt.
— Me tulemme niin pian kuin ehdimme, vakuuttivat miehet. — Monta asiaa on toimitettava.