Luukas kutsuttiin ensin sisään. Hän kertoi yhtäjaksoisesti ja seikkaperäisesti tapahtumien kulun. Sitten saivat Martti ja Erkki tehdä selvää osallisuudestaan. Luonnollisesti vältti Erkki visusti sekoittaa Stinaa juttuun. Tyttö oli siitä hänelle kiitollinen. Syytetyistä sai Dalbo ensin puheenvuoron. Hän kertoi tarkoituksensa olleen saattaa metsäsuomalaiset tilille heidän luvattomasta metsästyksestään. Oli tahdottu vangita hirvenajajat ja toimittaa ne oikeuden käsiin.
Gustaf antoi selityksen, jossa hän ei peittänyt mitään. Melkoisella nautinnolla hän kertoi murhateosta, josta sanoi ennakolta sopineensa toisten miesten kanssa. Kertomuksensa lopussa hän puhui:
— Oikeus tietää, että suomalaiset metsäsissit ovat henkipattoja, joilla ei ole lain turvaa. Minä olen vain käyttänyt oikeuttani. Rangaistuksen ulkopuolelle jäi tämä kahleissa oleva mies, — Gustaf viittasi Erkkiä. — Pyydän, että oikeus tutkii erittäin sitä, miten hän lukitusta ovesta karkasi. Tekikö hän sen luonnollisella tavalla vai käyttikö suomalaista noituutta? Lain mukaan noidat ovat roviolla poltettavat. — Tämän sanottuaan hän irvisti ilkeämielisesti.
Tuomari ei kiinnittänyt viimemainittuun asiaan huomiota eikä voutikaan tehnyt siitä mitään vaatimusta. Oikeus julisti päätöksessään, että ruotsalaiset kukin tuomitaan 40 taalarin sakkoon, koska he kahdeksan miehen voimalla olisivat voineet saada vangituiksi kolme suomalaista ilman murhaakin. Nils Dalbo ei tosin ottanut osaa murhaan, mutta koska hän oli ollut joukon johtaja, katsottiin oikeaksi langettaa hänet samaan sakkoon kuin muutkin. Erkki Mulikka, Luukas ja myöskin Martti Marttinen tuomittiin hirvenmetsästyksestä kukin niinikään 40 taalarin sakkoon. — Ihmismurha ei siis ole suurempi rikos kuin hirvenampuminen, huudahti Martti kiukustuneena. — Suomalaisen saa tappaa kuten metsän elukan.
Tämä oli uusi oikeuden loukkaus, johon tuo pelkäämätön suomalainen teki itsensä syylliseksi.
Hänen erikoisjuttunsa tulikin seuraavana esille. Vouti syytti Marttia suomalaisten villitsemisestä, viranomaisten vastustamisesta sekä oikeuden loukkauksesta. Ensimmäistä syytöstään hän ei yrittänytkään näyttää toteen, viittasi vain Martin esiintymiseen suomalaisten asianajajana edellisen päivän oikeuden istunnossa. Muut syytökset sanoi hän oikeudelle itselleen olevan selvät ilman selityksiä ja todistuksia, Tämän päivän tapahtuma vahvisti eilispäivän esiintymistä. Vouti vaati vankeutta ja karkoittamista.
Lyhyen harkinnan jälkeen tuomitsi oikeus Martti Martinpoika Marttisen kartoitettavaksi Uuden Ruotsin siirtokuntaan Amerikkaan. Läänin viranomaisten harkittavaksi jätettiiin, katsovatko he karkaamisen pelosta vangitsemisen tarpeelliseksi.
Martti otti tuomionsa vastaan tyynesti. Jos se olisi annettu ennenkuin tehtiin päätös murhajutussa, olisi se koskenut häneen kovasti, mutta nyt hän oli saanut sen käsityksen, ettei suomalainen tässä maassa saa oikeutta. Turvattomampaa ei voi elämä olla muuallakaan. Ylpeänä hän kohotti päätään.
— Seison tässä, vangitkaa jos tahdotte, sanoi hän uhmaavasti.
Vouti kiiruhti panemaan vangitsemista täytäntöön.