Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä. Se voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin, joissa on varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman ympärille kuuluvien esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin mytologisista käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä on puhuttu hiusten ja kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon yhteydessä.
Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä, että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja että hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen on huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten tavoissa hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää olevan yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki" suomessa skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan poisheittämiseen liittyneet loitsunnmaiset toivotukset saaneen vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.
[V. Veri.]
Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370] Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena, luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden, henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]
Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]
Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]
Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]
Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]
Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä. Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena. Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on, saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria, niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380] Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi, alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi, heittää hän henkensä.[381] — Painajaisen ajateltiin tavallisesti vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua, lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman verensä.[382]