Vaatteita on tässä suhteessa lähinnä verrattava pesuveteen. Molemmat saavuttavat taikaominaisuutensa välittömän kosketuksensa vuoksi ihmisruumiin kanssa, jonka nojalla niiden voi katsoa sisältävän ruumiin aineellisia osahiukkasia. Mutta tämän ohella vaatteet ja pukuesineet muodostavat ikäänkuin rajapyykin ihmisruumiin varsinaiseen aineelliseen olemukseen perustuvan taikuuden ja toisen, tälle jatkona olevan taikakäsitysryhmän välille. Kaikkeen siihen, mikä läheisesti kuuluu ihmisen personallisen olemuksen yhteyteen, ajatellaan liittyvän jotakin hänen personallisuudestaan. Ihmisen omistamat esineet, hänen kuvansa, nimensä j.n.e. ovat näin tulleet hänen personallisen olemuksensa merkitsijöiksi tahi kantajiksi, niin että ne ovat taikasuhteessa häneen. Näille omistetaan usein samoja taikaominaisuuksia ja ne saavat samanlaisen käytännön praktillisessa taikuudessa ja taikaluuloissa kuin ihmisruumiin substanssi.
Suomessa noudatetaan vaatteiden suhteen ensiksikin edellisestä tunnettuja varotoimenpiteitä. Pesuvaatteita ei saa juhlapäiväksi jättää ulos kuivamaan. Jos niin tehdään, saadaan pian kuivata tapaturman kautta kuolleiden eläinten vuotia.[787] Pilausta varotaan siten, ettei likaisia vaatteitaan näytetä heittiöakoille.[788] Lapsen riepuja ei saa kuivattaa tuulessa: siitä aiheutuu tautia lapselle,[789] eikä lapsen ensimäisiä riepuja saa viedä tuuleen, muutoin lapselle tulee näppyjä.[790]
Näissä taikaluuloissa kuvastuu jo käsitys vaatteiden ja niiden kantajan yhdyssuhteesta. Sama käy ilmi muiden suomalaiskansojen vastaavista luuloista.
Virolaisilla on ollut kiellettyä kuivata lapsen riepuja tulella.[791] Liiviläiset ovat tunteneet kiellon kuivata lapsen vaatteita auringonpaisteessa.[792]
Tšeremissit eivät jätä lapsivaimon vaatteita pihalle avoimeen paikkaan, jossa ne olisivat näkysällä, vaan asettavat ne sellaiseen paikkaan, missä eivät ole muiden nähtävänä.[793]
Nämä kiellot ja varotoimenpiteet näyttävät siis etupäässä kohdistuvan lasten ja lapsivaimon vaatteisiin. Käsitettävää onkin, että juuri tällaisissa erikoisissa vaaranalaisen vastaanottavaisuuden tiloissa olevien ihmisten vaatekappaleita varotaan.
Synnyttäjän ja lapsen vaatekappaleisiin Suomessa kohdistuvista luuloista mainittakoon vielä muutamia.
Vaimon synnytyspaitaa ei pestä, vaan siitä leikataan helmat ja ne kääritään sen kylpyvitsan tyveen, jolla äiti on synnytyksen jälkeen kylpenyt, ja pannaan lapsen pieluksiin. Sitä käytetään kaikenlaisena taikakaluna, esim. lapsen vatsatautia parantamaan (lapsi kääritään siihen ja nostetaan kahdesti ylös).[794] Ensimäisen lapsen ristimäpaitaa ei myöskään pesty; sitä säilytettiin niin kauan kuin lapsia syntyi.[795] Toisen tiedon mukaan tätä paitaa käytettiin kaikille muille perheen lapsille kastepaitana; näin tuli lapsista sovinnollisia toisiaan kohtaan.[796]
Samanluontoisten uskomusten joukkoon kuuluu se, jonka mukaan neidon pitovaatteille ei saanut istuutua, siitä olisi seurauksena "lemmen", naimaonnen menetys.[797]
Jo näissä kieltomääräyksissä ja tavoissa erotetaan helposti samoja piirteitä, mitkä ovat ominaisia varsinaiselle ruumiilliselle substanssille. Varotoimenpiteistä muutamat kuvastavat vaatekappaleen ja sen kantajan välistä sympatetista sidettä, jonka ohella esim. ristimäpaidalla syntyvien lasten kesken aikaansaatava yhteys muistuttaa yleisimpiä aikaisemmasta tunnetuista yhteystaioista.