Tutkimuksemme päättyessä lienee soveliasta johtaa seuraavassa vielä mieliin aiheen yleisimmät kohdat, tarkastella niitä yleisperusteita ja pyrkiä löytämään se yleinen sielullinen pohja, jolle tämä osa suomalais-ugrilaisten kansojen hengentuotantoa perustuu.
Muodostettaessa kokonaiskuvaa tästä taikuuden haarasta, ei saata jäädä huomaamatta, että ihmisruumiin substanssi taikaluulojen ohella on saavuttanut laajimman käytännön taikavaikutuksia välittävänä aineena, taikavälineenä, erilaatuisissa aktivisen ja passivisen taikuuden menetelmissä. Suurimmalle osalle näitä taikamenetelmiä on ominaista niiden tarkoitusperien kannalta joko määrätietoinen tahi vähemmin selvästi tajuttava pyrkimys rakentaa yhteyttä ja tämän yhteyden avulla välittää taikavaikutuksia taian suorittajan ja sen vaikutusobjektin välillä, tahi yleisemmin käsitettynä, projisioida taikavaikutuksia jostakin maagillisen voiman lähteestä siihen kohteeseen, johon vaikutuksen tulee ulottua. Välittävänä kappaleena, ikäänkuin muodostamassa maagillisten vaikutusten johtoa tahi siltaa, on tässä ihmisruumiin joko todellinen tahi ajateltu substanssi.
Näin aikaansaatu taikayhteys saattaa palvella joko aktivisen tahi passivisen taikuuden tarkoituksia. Se voi johtaa joko sen yksilön, josta välittävä aine on peräisin, ulkopuolella olevaan kohteeseen kääntyvää vaikutusta tahi olla välittäjänä siihen itseensä kohdistuvalle, mutta sen ulkopuolella asuvalle taikavoimalle tahi ominaisuudelle. Edellisenluontoisia ovat useimmat varsinaiset kontaktitaiat, ennen kaikkea lemmennosto- ja rakkaustaiat sekä niihin verrattavat yleensä. Jälkimäisistä saattaa pitää tyypillisinä nefarisia taikoja sekä niitä taikatoimia, joilla luonnossa asuvia kasvattavia, eloa antavia ja parantavia voimia siirretään ihmiseen, eli toisin sanoen, takaisinpäin suuntautuvaa taikavaikutusta varten ihmisen kohtalo yhdistetään elävään luontoon, edellisestä peräisin olevaan välittävään ainekseen perustuvaa sympatetista johtoa myöten.
Näiden pääryhmien välillä ja ulkopuolella on suuri joukko tarkoitusperiltään erikoistuneita taikoja ja taikakäsityksiä, kuten ruumiin substanssin käyttö moniin lääkintäopillisiin tarkoituksiin, osassa metsästys- ja kalastustaikoja y.m. Molemmat käsityskannat saattavat eräissä taikamenetelmissä esiintyä yhtyneinäkin ja yhdenaikaisina, kuten esim. niissä parannusmenetelmissä, joissa sairastava saatetaan luonnonesineen, puun yhteyteen. Toiselta puolen tällaiset menetelmät perustuvat taudin siirtoajatukseen, toiselta parantavien ominaisuuksien ja elinvoiman siirtoon potilaaseen.
Tämä osa aihettamme kuvastaa samalla konkretisessa ja havainnollisessa muodossa yksilön riippuvaisuussuhdetta organisminsa osasista ja eritteistä. Sama käsitys on vallalla myöskin osassa niitä taikauskoisia luuloja, jotka ovat pukeutuneet useimmiten tiettyjen kieltomääräysten ja varotoimenpiteiden muotoon ja jotka säätävät yksilölle menettelyohjeita ja sääntöjä organisminsa osasten ja eritteiden suhteen.
Osassa tutkimuksenalaista taikuuden alaa käsitys yksilön riippuvaisuussuhteesta fyysillisen olemuksensa ainesosasista suoranaisesti ei ole todettavissa. Näin on asianlaita m.m. organismin osasten ja eritteiden lääkeopillisessa käytössä. Mutta eräissä kohdin tämänkin taikakäytännön alalla on havaittavissa meille tunnettu ajatus sympatetisen yhteyden syntymisestä. Tautien siirtämisessä organisen substanssin tahi tartunnan välityksellä on toisaalta ja ensi sijassa huomioon otettava konkretinen käsitys taudin aineesta (kipeän elimen tahi kohdan substanssi) varsinaisena siirtovälikappaleena, toisaalta sairaan yksilön personallinen olemus sellaisenaan, johon vaikutus kokonaisuudessaan tahdotaan kohdistaa, jolloin välittävä substanssikaan ei ole sairaan ruumiinosan tahi kohdan ainetta, vaan kotoisin potilaan fyysillisestä olemuksesta yleensä. Sairauksien siirtäminen luonnon esineisiin, esim. puihin, saattaa perustua milloin edellisen, milloin jälkimäisen tapaiseen käsitykseen: joskus puuhun kiinnitetään suorastaan sairausainetta, joskus taasen sairastava ihminen kokonaisuudessaan saatetaan sen esineen yhteyteen (esim. halkaistun puun läpi kuljettamalla), johon sairaus on siirrettävä tahi josta terveyttä on siirtyvä potilaaseen.
Yksilöllistä organista substanssia tahi tartuntaa sisältävä aine tahi esine omistaa määrätyissä tapauksissa spesifisiä taikaominaisuuksia, erikoista taikapotenssia. Tällaisia ominaisuuksia sisältävät huomattavissa sosialisissa asemissa olevien yksilöiden vaatekappaleet ja pesuvesi; samoin on tavallistenkin ihmisyksilöiden ruumiillinen aine, erite ja niiden tartunta muutamien elämän erikoistilojen yhteydessä tavallista voimakkaampien taikaominaisuuksien kantajana.
Tutkimuksemme alaisten kansojen taikuudessa ihmisruumiin substanssi on saavuttanut samasta perusajatuksesta lähtevän, mutta kahteen suuntaan käyvän merkityksen. Ensiksikin se on välikappaleena lukemattomissa eriluontoisissa, etätaikuuden alaan kuuluvissa taikamenetelmissä projisioimassa taikavaikutusta tarkoitettuun suuntaan. Ennen kaikkea pyritään tässä ruumiillista substanssia välineenä käyttäen ulottamaan vaikutus paikallisuuden ja suoritushetken ulkopuolelle, muodostamaan pysyväistä taikavaikutuksen siirtojohtoa. Toisaalta on havaittavissa pyrkimys erilaisten tarkoitusperien saavuttamiseksi levittää organista substanssia, joko sitten määrättyyn kohteeseen (kontaktitaiat yleensä) tahi epämääräiseen, tuntemattomaan, tarkoituksella joko aikaan saada taikakontakti tahi päinvastainen tulos, taikavaikutusta hävittävä, neutralisoiva vaikutus. Tällöinkin on useimmiten samalla vallalla käsitys yksilön taianomaisesta riippuvaisuussuhteesta fyysillisen olemuksensa joko todellisesta tahi kuvitellusta, teoretisesta aineksesta.
Näissä taikametodeissa on yleiseltä kannalta arvosteltuna kaikkialla todettavissa pyrkimys löytää maagillisen tarkoitusperän saavuttamiselle loogillisia ja konkretisia keinoja. Useimmat ihmisruumiin substanssin käyttöön perustuvat taikamenetelmät kuvastavat pyrkimystä käsittää taikailmiöitä havainnollisten ja aineellisiin keinoihin turvautuvien tointen kannalta. Loitsujen suggestioniin ja haltioitumiseen, etupäässä psykopatologiseen tehoon perustuvan vaikutuksen rinnalla nämä taiat, niiden joskus näennäisestä salaopillisesta rakenteesta huolimatta, edustavat niin sanoakseni rationalista tahi mekanista kantaa.
Se seikka, että ihmisruumiin aines on saavuttanut näin laajan käytännön taikuudessa, saanee suureksi osaksi jo tästä selityksensä. Mytologian ja psykologian tutkimuksessa on ihmisruumiin substanssin käytäntöä taikuudessa ja siihen liittyviä käsityksiä arvosteltu toisiltakin näkökohdilta, joita tässä lyhimmin kosketeltakoon.