[49] Kulikovskij, Э0 IV, s. 52.
[50] Minch, s. 112-113.
[51] Moškov, s. 49.
[52] Nikiforovskij, s. 78-79.
[53] Demidovitš, s. 138.
[54] Erään sadun mukaan manalan vuori on lasinen (Dobrovolskij, s. 308).
[55] Moškov, s. 49.
[56] Deržavin, s. 115.
[57] Etelä-slaavit (Slavonia): Kynsien leikkeleet heitetään tuleen, jottei niiden avulla mitään noituutta voitaisi harjoittaa (Krauss, s. 51). — Grusinit: On kiellettyä leikata kynsiä, jottei paholainen saisi niitä haltuunsa (Chachanov, s. 35). — Juutalaiset: Kynsien leikkeleitä ei saa heittää hukkaan. Tämän säännön laiminlyönti aiheuttaa onnettomuutta ihmiselle. Kuolleitten kynnet leikataan ja pannaan pussissa arkkuun päänalusen viereen; jollei niin tehdä, ne kasvettuansa menevät ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien leikatut kynnet on joko poltettava tahi haudattava. Jos ne säilyvät ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden ympärillä siihen saakka, kunnes ne mätänevät (Veselovskij, s. 62). — Muhamettilaiset: Kynnet ovat pahojen henkien asuinsija (ibid.). — Benderyn piirikunnan turkkilaiset (gagauzit): Jos leikataan kynnet ja heitetään ne lattialle, ei niitä tulevassa elämässä voida löytää; ne on heitettävä taakse, kauluksen väliin (Moškov, s. 21). — Muinais-parsilaiset: Kynsien leikkeleitä ei saanut heittää hukkaan, muutoin ne joutuisivat paholaisen välikappaleiksi (Veselovskij, s. 62). — Näistä tavoista ja käsityksistä ks. vielä Hartland II, s. 138 ja seur.; Frazer, The golden bough I, s. 368 ja seur.
[58] Boecler-Kreutzwald, s. 139.