HAUKANSILMÄ.

Ensimmäinen luku.

Yhtymys metsässä.

Tämän kertomuksen tapahtumat sattuvat 1740 ja 1745 vuosien väliselle ajalle; ne johdattavat lukijan New-Yorkin siirtokunnan asutulle alueelle, Hudsonin joen varrella sijaitsevan erämaan kaitaiselle maankaistaleelle.

Oli ihana kesäkuun aamu, kun tämän äärettömän metsän sakeimmassa paikassa kaksi miestä kohtasi toinen toisensa; kappaleen matkaa kuljettuansa he seisahtuivat kukkulan rinteellä olevalle avonaiselle saarekkeelle. Asettuen kaatuneelle puunrungolle he ryhtyivät tarpeellisiin tavallisen, vaan voimakkaan ateriansa valmistuksiin.

Tämän ajan käytän lähemmin tutustuttaakseni lukijan näihin molempiin miehiin, joilla tässä kertomuksessa on varsin tärkeä osa.

Hurry, toinen heistä, jonka varsinainen nimi oli Heinrich March, joka nimi, kuten intialaisten rajanaapurein on tapa, oli hänen itsensä ottama, oli keskikokoinen, voimakas, luonteeltaan rauhaton ja levoton mies. Käytöksensä oli vapaa ja teeskentelemätön, tekemättä kuitenkaan mitään alhaisenlaista vaikutusta.

Haukansilmä, toinen heistä, oli sekä ulkomuotonsa että luonteensa puolesta paljoa erilaisempi toveriansa. Ollen hoikka ja pitkä vartaloltaan hänen jäsenissänsä oli notkeutta ja kasvonsa ilmaisivat teeskentelemätöntä avomielisyyttä.

Molemmat raja-asukkaat olivat vielä elämänsä keväimessä. Hurry oli 26,
Haukansilmä 24 vuoden ijässä.

Heidän pukimensa oli suurimmaksi osaksi hirven nahoista tehty ja, mitä Haukansilmän pukuun tulee, oli se erinomaisen huolellista tekoa, samalla kun hänen aseensakin olivat somemmat ja hienommat, kuin toverinsa. "Tule Haukansilmä, käykäämme käsiksi!" kehoitti Hurry valmistettuaan aterian. Haukansilmä noudatti kutsumusta ja maistettuaan palasen hän kyllälti oli alkanut ylistää kylmän riistapaistin hienoa makua.