Hetkisen saivat seikkailijamme kulkeneeksi, kun Hurry äkkiä pysähtyi kaadetun jättiläislehmuksen kohdalle. Lähestyen sen tyvipuolta ja poistaen muutaman karvapalasen hän koverretusta puusta Haukansilmän suureksi ihmeeksi veti ilmoihin pienen venheen tuhtoineen ja airoineen. Hurry, nostaen toverinsa avulla venosen hartioilleen, kantoi sen järven rantaan, joka jo kotvasen aikaa oli ollut näkyvissä. Ollen metsäisten kukkuloiden ympäröimänä tarjosi tämä järvi viehättävän näköalan, jota Haukansilmä ei kyllin voinut ihmetellä.
Laskettuaan veneen järveen toverukset nousivat siihen ja työnsivät sen rannalta vesille. Puolen tunnin matkan rantaa pitkin soudettuaan tuli Hutterin majatalo yhtäkkiä näkyviin. Vahvain varusten ympäröimänä se pilarein päällä seisoi ylhäällä veden pinnasta, ja Hurry selitti toverilleen, minkätähden Tuomo Hutter asuntonsa näin oli varustanut.
"Kolmasti ovat ryöstöhaluiset intialaiset vanhuksen majan polttaneet poroksi maalla", sanoi Hurry, "ukko Tuomo haki sentähden turvaa järveltä. Kukaan ei voi veneettä tulla hänen luoksensa, ja veneestä hyökätessä on epäiltävää, kumpiko kääntyy tappiolle, kumpi voitolle. Sillä Hutter on kaukaisiksi ajoiksi sekä aseilla että ampumavaroilla varustettuna ja majatalokin on, niinkuin näet, rakennettu vahvoista tammipuista, jotka vihollisen kuulia vastaan muodostavat hyvän varustuksen".
Hurryn näin kertoessa läheni vene majataloa ja tuhtolauta sai toimittaa maalleastuttavan tointa. Kiinnitettyään veneen rantaan nousi Hurry Haukansilmän kera kallion törmälle vastapäätä majataloa. "Niinpä näkyy olevankin, kuin ajattelin", hän sanoi, "talossa ei ole yhtään ihmistä, koko perhe on löytöretkellä ja kaiketi vasta iltayöllä palaa kotio".
Sillä välin kun Hurry majatalon eteisessä katseli onkivapoja, verkkoja ja muita kalastusesineitä, astui Haukansilmä sisemmälle majataloa, jonka ovet Hurry oli saanut auki. Kaikki täällä sisällä oli hyvässä järjestyksessä, kuin maan kaukaisemmissa osissa olevilla siirtolaisilla ainakin. Haukansilmä, tarkastettuaan kaikkia, lähti ulos majatalon ulkopuolella olevalle tasangolle, missä Hurry oli rasvatyynen järven katseluun vaipuneena. Heitettyään silmäyksen vesille päin Haukansilmä etäällä huomasi veneen, jonka Hurry tunsi "arkiksi", kuten Hutterin laivaa tavallisesti nimitettiin.
"Tämä on nyt se Hutterin perheen uiva asunto", sanoi Hurry ystävälleen. "Se on liitetty kokoon vahvoista hirsistä ja huoneita siinä on useampia, kuin missä muussa talossa hyvänsä. Majatalon asujamet voivat ottaa pakonsa laivaan ja soutaa järvelle, kun rannalta huomaavat uhkaavan vihollisen".
Sillä välin tuli arkki lähemmäksi. Taisi olla vaan pari sataa askelta rannasta ja samassa laski arkki majatalon rantaan.
Huomatessaan ystävänsä sivulla vieraan, aivan tuntemattoman miehen, Hutter hämmästyi. Jätettyään tyttärensä laivaan hän meni Hurryn luo, joka lyhyen tervehdyksen jälkeen esitteli toverinsa. "Katsos, Tuomoseni, tämä on Haukansilmä, tuo kuuluisa metsästäjä, joka turhaan ei kannakaan nimeänsä. Suuren osan nuoruudestaan hän on delawarelaisten keskuudessa oleskellut, voipi sentähden intialaisten hyökätessä olla meille erinomaisena apuna".
"Olkaa tervetullut, nuori mies!" sanoi Hutter ystävällisesti vieraalleen, ojentaen hänelle kovan, jäntevän kätensä. "Minä luotan sinun apuusi", hän jatkoi, "ja toivon sinusta lapsillenikin oivaa turvaa".
"Sen lupaan teille", vastasi Haukansilmä ojentaen lupauksensa vakuudeksi oikean kätensä.