Oli kevät-aika ja iäkäs patriarkka oli pyrkinyt ulos päivänrintaan huoneensa eteläpuolelle, jossa hän vuodesta vuoteen "ensimmäisestä keväästä asti antaumisen jälkeen", niinkuin hänen oli tapa sanoa, oli viljellyt pikku puutarhaansa. Varsin kuuluisa oli tämä setä Jerry'n puutarha. Koko vähäisessä kylässä ei löytynyt toista sen vertaista. Sillä tarkkuudella talouden hoidossa, jota hänen entinen "johtajan"-asemansa hänen isäntänsä kasvimaalla oli opettanut häntä pitämään, oli hän heti kääntänyt huomionsa sen maatilkun parantamiseen, jonka hän oli ostanut.
Kaikkiansa hänellä ei ollut kuin kolme acre'a; mutta nämät olivat erinomaisella huolella valitut. Maa vietti vähitellen lounaasen päin; multa oli semmoista harmaanlaista ja hiekkaista, joka parhaiten taipuu viljelykseen, ja sen alla oli savinen pohja, joka esti sitä mehua läväisemästä. Tämän maan äärimmäiseen ylinurkkaan oli vanhus rakentanut huoneensa — aivan yksinkertainen rakennus sekin, kun sitä verrattiin hänen naapuriensa huoneisin. Veistämättömistä puista salvetut seinät ja ruoteinen takantorvi eivät millään lailla olleet niin sievät, kuin ympäröivien huoneitten valkaistut laahkot; mutta ne olivat kaikki maksetut yhtä hyvin, kuin hänen maakaistaleensakin. Ristipaalutus, joka saarsi hänen tilustansa, ei ollut ensinkään komea; mutta se oli "hevos-korkea, sika-taaja ja härkä-vahva"[71] sen laillisen määräyksen mukaan, jonka tämän valtion oikeustot olivat hyväksyneet paalutusten suhteen. Tämän samoin kuin suurimman osan vähäisistä laitoksista yksinkertaisen majan ympäri oli joko hän itse omilla käsillänsä aikaan saanut tahi hänen poikansa, jotka hänen johdollansa auttivat häntä semmoisina aikoina, kuin säät estivät heitä päivätyötä läheisillä kasvimailla saamasta.
Kykenemätönnä paljon tavallista kasvimaan työtä tekemään vanhus alusta oli asettunut perheensä raha-vartiaksi ja talouden toimittajaksi. Kaikki heidän rahansa pantiin yhteiseen varastoon, josta ainoastaan niukimmassa määrässä sallittiin menoja kunkin tarpeita varten. Loput käytettiin pienen maatilkun ostamiseen, sen parantamiseen taikka ensiksi muulin ja sitten hevosen ostamiseen, jonka kautta poikien onnistui kolmantena keväänä antaumisen jälkeen omasta takaa korjata sato, maksaen ainoastaan veroa maasta, ja seuraavana vuonna taas lunastaa itselleen neljänkymmenen acre'n sievä pieni kasvimaa neljän penikulman päässä. Koko tämän ajan kuluessa vanhan miehen huolen-pito, ponnistukset ja viisaat neuvot olivat olleet paljon arvokkaammat, kuin hänen työnsä olisi ollut, jos hän olisi ollut aivan hyvissä voimissa. Se oli ollut hänen tuumansa ihan alusta, että hän ja hänen vaimonsa pitäisivät huolta tästä vähäisestä puutarhasta, jota he mielivät viljellä, ettei se ainoastaan antaisi kylläksi kasvaksia perheen tarpeisin, vaan myöskin tuottaisi viljaa kylläksi sikojen lihottamiseksi, jotka kesän aikana juoksivat vapaana ympäri tilusta, ja niin muodoin hankkisi lihaa perheelle. Tätä he olivat aina tehneet, siksi kuin pojat olivat jättäneet heidät, lähteäkseen uuteen kasvimaahan. Muitten asiain joukossa setä Jerry ei ollut laiminlyönyt hedelmä-puita istuttamasta. Hänen naapurinsa sanoivat, että hän oli aivan hurjasti mieltynyt siihen. Hän neuvoi heitä kaikkia tekemään samoin; mutta harvat pitivät väliä sillä. Milloin miltäkin valkoiselta naapuriltansa oli hän hankkinut pano-oksia persikka- ja omena-, päärynä- ja nektariini-, aprikosi- ja kirsikkapuista. Hän oli niiltä työntekiöiltä, joita Warrington'issa käytettiin, oppinut yksinkertaisella tavalla ymppäämään ja oksastamaan ja oli jokaiseen käyttämättä jääneesen nurkkaan vähäisessä paikassansa istuttanut tämmöisiä puita, jotka samalla, kuin ne koristivat, lupasivat voittoa lähimmäisessä tulevaisuudessa; niin että vanha maja siihen aikaan, johon kirjoitamme, puoleksi oli kevään vienon vihannan peitteessä. Puut olivat täynnänsä lumivalkoisia kukkia; linnut visertelivät oksilla; mehiläiset surisivat joka paikassa, sillä välin kuin kiinalainen kuusama, joka kiipesi sen yksinkertaisen säle-aidakkeen yli, joka meni ovelta melkein porttiin saakka, oli verhottu vaha-valkoisilla kukilla ja levitti runsaasti ympärillensä omituista väkevää hajuansa.
Jonkunlaisella unteloisella, innottomalla tavalla vanha mies paraikaa työskenteli puutarhassaan enemmän siitä syystä, että oli kevät-aika ja vanha tottumus pakoitti häntä kaivamaan ja istuttamaan, kuin siitä syystä, että hän, niinkuin näytti, olisi pitänyt väliä työllään.
"Setä Jerry, hoi, setä Jerry!" kirkas tyttömäinen ääni soi uudestaan. Vanha mies kohosi nopeasti pystyyn ja, nostaen toista kättä sillä varjostaakseen silmiänsä, kääntyi porttia kohden ja, kurkistellen kukkapeitteisten puitten lävitse, huudahti kiireesti: —
"No, onpa tuossa miss Lily, överstin pikku tyttö! Yhtä suloinen ja tuore, kuin ne kevään kukat, jotka hän on poiminut matkallansa tänne! Kyllä, miss Lily, minä kuulen. Minä olen silmänräpäyksessä siellä, herttalapseni. Setä Jerry ei ole niin vikkelä, kuin hänen oli tapa olla, vaikka semmoiset koreat kasvot voisivat elvyttää paljon vanhempiakin jalkoja, kuin minun. Kuinka voitte, herttalapseni?" hän kysyi porttia avatessaan. "Ja kuinka isänne, översti, voi tänä aamuna? No katsokaat, eikö hän ole heittänyt ponya ja ottanut äitinsä lempi-tammaa Jacaa! Vanha Jerry sanoi äidillenne vähä aika takaperin, kun hän viimeistä edellisellä kerralla kävi Warrington'issa ja te ratsastitte tuolla pikku muulilla isänne kanssa kaninajoon — minä sanoin missis'ille, että hänen olisi parempi antaa tuo pony setä Jerry'lle, koska ei nuori missis milloinkaan enää lähde ratsastamaan sillä. Ratsastakaat oikein sisään, herttalapsi, koska tiedän, että aiotte tarkasti katsoa setä Jerry'n puutarhaa, ennenkuin lähdette. Paitsi sitä tamma kaipaa pisaraa vettä Jerry'n lähteestä, jossa, niinkuin tiedätte, on parasta vettä monen peninkulman päässä tästä, ja hiukan tilaisuutta haukata tätä ylen korkeata apilaa, joka kohoo ylös joka paikassa täällä, koettaen kaataa vanhaa Jerry'a kumoon joka kerta, kuin hän tulee ulos huoneesta. Ja totta tosiaan, miss Lily, te tarvitsette itse vähän lepoa ja siemauksen vettä. Ihme ja kumma, kun jo näytätte niin punakalta ja ladynkaltaiselta, kuin aina olisitte ollut nuori lady! Ratsastakaat sisään, herttalapsi, ja antakaa minun tuoda tuoli, että saatte astua alas sen päälle".
Hän avasi portin ja lähti ontumaan huonetta kohden.
"Oh, älkäät huoliko tuoda mitään tuolia, setä Jerry: minä en tarvitse sitä". Hän pujahti puhuessaan satulasta; mutta vanhus astui yhä eteenpäin keskeyttämisestä vaaria pitämättä ja palasi pian pitkin polkua puitten lehvästen alla, tuoden rottinkituolia (jota hän myöskin käytti tukena) oikealla kädellään.
"No, mutta katsokaat!" hän sanoi teeskenneltyllä pettymyksellä, "hän on jo liian ylpeä antaaksensa vanhan Jerry'n palvella itseään hiukan, vaikkei siitä ole kuin juuri pari kolme päivää, niin puhuakseni, kuin toussutin häntä polvellani ja juttelin hänelle vanhoista orjuuden ajoista, joista, kiitos Jumalan, hän ei itse koskaan ollut nähnyt mitään".
"Istukaat nyt, herttalapseni, tänne kuusaman alle ja minä riisun satulan ja suitset tammalta ja annan hänen haukata puitten alla, niinkauan kuin viivytte täällä".