Hullun yritys: Amerikalainen historiallinen romani

by Albion Winegar Tourgée

"Oletteko koskaan kertonut tätä kenellekään muulle?" kysyi Hullu.

"En kenellekään", kuului vastaus. "Muutamia päiviä sen jälkeen kyseli vanha Barksdill minulta niitä näitä, ja perästäpäin tytöt kertoivat minulle, että hän oli asettanut heille muutamia kysymyksiä siitä, mitä me tiesimme taikka olimme kuulleet Mr. Walters'ista. Mutta ei hän minun kauttani sen viisaammaksi tullut eikä luullakseni liioin tyttöjenkään kautta. Kuitenkaan ei sitä kestänyt kauan, ennenkuin hän ja hänen poikansa alkoivat kovin isosti puhua, mitenkä kävisi jokaisen niggerin, joka ottaisi todistaaksensa, että jollakulla valkoisella miehellä oli ollut jotakin tekemistä Mr. Walters'in kuoleman kanssa. Ja lopullisesti sanoi Mr. Barksdill minulle — ja minä huomasin, että hän oli sanonut samaa vaimoväellekin — että jokaisen niggerin, joka tiesi jotakin asiasta, olisi paljon suurempi mahdollisuus kuolla korkeasta ijästä, jos hän eläisi jossakin muussa valtiossa. Tämä pelotti tytöt melkein kuolluksiin, ja minä myönsin, että puheessa oli sangen paljon perää. Niin tavoin lähdimme tiehemme; enkä ole hiiskunut sanaakaan asiasta kenellekään ennenkuin setä Jerry'lle tässä, ja hän toi minut teidän luoksenne, Sir".

Tyystemmin tiedustellessaan Servosse oppi paljon, joka melkoisesti vahvisti tätä kummallista kertomusta, jonka yksityis-seikat ihmeen tarkasti soveltuivat yhteen kaikkien verisen teon suhteen tunnettujen tosi-asiain kanssa. Mr. Thompson'in kumppaneiksi sanotut miehet näyttivät kaikki olleen läsnä kokouksessa. Muutamia heistä oli jo ennen luultu osallisiksi rikokseen; toisia ei oltu ajateltu missäkään yhteydessä sen kanssa. He kuuluivat kaikki hyviin sukuihin ja heitä oli aina pidetty suuressa arvossa. Molemmat naiset, joita erikseen tutkittiin, vahvistivat ylhäällä annetun kertomuksen semmoisilla muutoksilla vaan, jotka tekivät heidän todistuksensa vielä tukevammaksi.

XXXII LUKU.

Viisauden hulluus.

Setä Jerry'a kiihdytti kovasti se kertomus, jonka hän oli kuullut. Niin kauan olivat ne väkivallan työt, joita oli harjotettu hänen rotuansa ja sen ystäviä vastaan, samoin kuin ne jokapäiväiset puheet kärsimisestä ja kauhusta, jotka kohtasivat hänen korvaansa, vaikuttaneet hänen herkästi liikutettuun mieleensä, ettei viimein tarvittu muuta, kuin se hirveä juttu, jonka Nat oli tuonut esiin, kun jo hänen itsehillintönsä kokonaan hävisi. Sitä toistamiseen kuullessaan oli hän päästänyt monta huudahusta, jotka ilmoittivat, kuinka hänen verensä kuohui; ja lähtiessänsä pois ystävänsä kanssa oli hän jonkunlaisessa puoli-taidottomassa tilassa, hänen selällään olevat silmänsä olivat täynnä kummallista valoa ja astuessaan pitkin tietä oman asuntonsa luo hän tuon tuostakin huoahti lyhyitä lauseita.

"Herra Israelin Jumala!" "Herra, Herra, mihin olet mennyt?" "Etkö enään kuule viheliäisten huutoja?" "Missä veren kostaja on?"

Nämät ja monet samanlaiset lauseet putoilivat hänen huuliltansa, kun hän sinä iltana käyskeli puutarhassaan ja maatilkullansa. Nat'ille, joka oli palannut hänen kanssaan ja oli hänen vieraanansa, hän ei puhunut paljon; hän näytti vaipuneen uneksimiseen. Jo ennen tätä aikaa oli setä Jerry ollut tunnettu julkisesti lausutusta taipumattomuudestaan Ku-Klux'ein suhteen, siitä rohkeudesta, jolla hän antoi heidät ilmi, ja siitä sitkeydestä, jolla hän kehoitti ympäristönsä mustia miehiä järjestymään ja vastustamaan tämän yhdistyksen hyökkäyksiä. Tässä hän oli osaksi onnistunutkin. Melkoinen luku mustan esikaupungin asukkaista oli varustanut itsensä aseilla, oli valinnut päällikön ja alipäälliköitä sekä sopinut signaaleista, joitten soidessa kaikkien täytyi kokoontua muutamiin määrättyihin paikkoihin puollustusta varten. Hän oli vuodattanut heikkoluontoisempiin tovereihinsa sen lujan vakuutuksen, joka hänessä itsessä oli — että parempi oli kuolla vastustaessaan semmoista sortoa, kuin elää sen alla. Hänellä oli se ajatus, että hänen rotunsa itse täytyi tavallaan voittaa itselleen vapautensa ja saattaa miehuutensa tunnustetuksi jäykästi vastustamalla päällekarkauksia — ajatus, joka epäilemättä olisi ollut oikea ja sovelias, jollei heidän taitamattomuutensa ja ennakkoluulojensa ylivoima olisi niin suoraan sotinut heitä vastaan.

Niinkuin asiat nyt olivat, oli se sulaa hulluutta. Kun kokemus, varallisuus ja intelligenssi yhtyvät taitamattomuutta, köyhyyttä ja kokemattomuutta vastaan, on vastustus hyödytön. Silloin aseisin vetoaminen ehkä on sankarimaista; mutta se on hulluuden sankarimaisuutta, hullun uskoa — taikka pikemmin toivoa.

Etupäässä setä Jerry'n kehoitusten sekä hänen etevyytensä ja tunnustetun johtonsa kautta oli kuitenkin tämä henki levinnyt maakunnan mustiin miehiin; ja päätös vastustaa ja kostaa tämmöisiä väkivallan tekoja oli käynyt yleiseksi heidän kesken. Ensimäinen seuraus tästä päätetystä puolensa pitämisestä näytti olleen se, ettei noita tuhotöitä jatkettu. Moneen monituiseen viikkoon ei ketään oltu piesty eikä rääkätty siinä maakunnassa, ja se mielipide näytti pääsevän voitolle, ettei semmoista enää tapahtuisikaan. Aivan lujasti sitä luultiin, kun kaksi täysikuuta oli kulunut ilman mitään häiriötä, sillä näihin ajankohtiin nuot valhepukuiset ratsastajat tavallisesti olivat erittäin vireinä. Tämä seikka oli puolestaan hyvin paljon tukenut vanhaa Jerry'a hänen vastustamis-teoriiassaan ja samalla vähentänyt hänen ja hänen naapuriensa valppautta. Sen päivän ilta, jona hän oli kuunnellut Nat'in kertomusta, oli semmoinen, jona säännölliset viikko-kokoukset rukousta varten pidettiin kouluhuoneessa. Tietysti hän oli läsnä; ja, kuinka lieneekään sattunut, sinne oli saapunut useita valkoisia miehiä — vieraita, siltä näytti — jotka istuivat luentohuoneen peräpuolella ja näyttivät halveksivan hartauden harjotuksia. Tämä oli semmoinen häväistys, joka aina mitä syvimmällä tavalla vaikutti setä Jerry'n mieleen. Semmoisille hänen oli tapa lempeä-äänisellä rohkeudella sanoa: — "Me olemme aina iloiset, kun valkoinen väki tulee meidän kokouksiimme, ja ajattelemme aina, että se ehkä tekee meidän hyvää ja myöskin heidän. Se ei suinkaan voi loukata ketään, että hänen puolestaan rukoillaan; ja me rukoilemme heidän puolestaan ja toivomme, että hekin rukoilevat meidän puolestamme, ja toivomme, että hyvä Jumala siunaa meitä kaikkia. Mutta kun valkoinen väki tulee nauramaan meidän heikkoja rukouksiamme — niin se loukkaa. Me tiedämme, ettemme ole mitään oppineita emmekä suuria eikä täydellisiä; mutta me koetamme tehdä parastamme. Ja kun te kaikki nauratte meitä, me emme voi olla ajattelematta, että ehkä mekin olisimme voineet tehdä paremmin, jollette te olisi pitäneet meitä orjina koko elin-aikanamme".