"Ei niggerien sovi tietää liian paljon! Siinäpä setä Jerry'n vika oli!"

Ja todellakin näyttää siltä, kuin jos hänen asiansa olisi ollut semmoinen, jossa "tietämättömyys" ehkä olisi ollut "autuus".

XXXIII LUKU.

Sydämen yltäkylläisyydestä.

Edellisissä luvuissa kerrotut tapaukset ynnä muut samanlaiset täyttivät Hullun mielen jonkunlaisella synkällä kauhistuksella. Kummallista kyllä, pelko ei ahdistanut häntä. Hän tiesi, että hän, samoin kuin muutkin, oli tuon ihmeellisen yhdistyksen vallassa, joka oli yhtä salainen ja yhtä turmiollinen tuomioissaan, kuin Indian Thugs'it.[79] Hän tiesi, että hän oli yhtä kiusallinen sen johtajien silmissä ja yhtä varmaan saisi kokea näitten kostoa kuin kukaan niistä miehistä, jotka olivat kärsineet heidän käsissään; vaan kuitenkin hän paljon enemmän ajatteli niitä yleisiä seurauksia, jotka epäilemättä lähtisivät tästä pahasta, kuin niitä personallisia kohtauksia, joitten alaiseksi hän ehkä joutuisi.

Niin muodoin hän kirjoitti yhdelle noista viisaista miehistä ja kertoi heille kaikki, mitä hän tiesi, kaikki, mitä hän pelkäsi. Hän luetteli heille, mitä jo oli tehty, ja ilmoitti ajatuksensa siitä, mitä tulevaisuudessa ehkä tehtäisiin. Hän huomautti heille sitä tosi-asiaa, että nämät teot olivat syntyneet yhteisestä johdattavasta syystä ja kaikki tarkoittivat vapauden hävittämistä ja juuri niitten oikeuksien ja etuoikeuksien käyttämisen estämistä, joitten vahvistaminen ja turvaaminen kaikessa täydellisyydessään kansakunnan puolelta oli ollut sodan koko henki ja olemus. Hän asetti heidän eteensä tuon turhanpäiväisen kerskauksen, jota jo niin monta tuhatta kertaa oli juhlallisesti julistettu maailmalle — että orjuus oli hävitetty ja vapaus perustettu ilman "eroitusta rodun, ihon tai edellisen orjuuden tilan puolesta," vaikka ihmisiä saatettiin semmoisen vainon alaiseksi, joka oli yhtä katkera ja tuskin vähemmän verinen, kuin se, jolla "Verinen Maria"[80] etsi aikansa harha-uskolaisia. "Mitä he tekivät Walters'in", hän kirjoitti, "ja Setä Jerry'n, olisi heidän yhtä hyvin sopinut tehdä minun taikka kenenkä tahansa, jolla oli sama poliitillinen uskonto". Hän näytti, ettei se ollut mikään personallinen viha eikä vastenmielisyys, joka oli saattanut heidät uhriksi, vaan heidän julkinen asemansa ja vaikutuksensa. Hän ilmoitti, että näitä väkivallan töitä ei oltu harjotettu vähemmän, kuin tuhat siinä piirikunnassa, jossa hän asui, ja ettei yhtäkään niistä oltu rangaistu eikä oltu voitu rangaista tavallisissa tuomio-istuimissa sen täydellisen valepuvun tähden, jota käytettiin niiden varovaisuuden keinojen vuoksi, joihin ryhdyttiin ilmi-tulemisen välttämiseksi, ja sen teko-asian takia, että niin suuri osa niistä, jotka kelpasivat jury-miehiksi, aivan todennäköisesti oli particeps criminis.[81]

Hän kysyi, eikö hallitus milläkään lailla voisi menetellä niin, että tämä paha saataisiin kukistetuksi. Koko kirje oli semmoisen sydämen itse-altaista purkamista, joka oli liiaksi täytetty tuskalla toivottomasta taistelosta salaisen ja hellittämättömän vihollisen kanssa. Se oli suorapuheinen, koska se lähetettiin eräälle viisaalle miehelle, jonka kanssa hän oli ylläpitänyt semmoista likeistä yhteyttä, jossa hulluuden välisti sallittiin olla viisauden kanssa.

Vaikka tämä kirje oli kirjoitettu yksityisesti viisaalle miehelle, suvaitsi tämä kuitenkin syystä taikka toisesta julkaista sen sanomalehdissä: seuraus oli se, että Hullu sai vastaan-ottaa enemmän kuin yhden vastauksen siihen. Se vastaus, joka tuli siltä viisaalta mieheltä, jolle hän oli kirjoittanut, oli, vaikka vähän karmea — ikäänkuin se kunnia, jonka hän oli voittanut puollustamalla uudestaan rakentamisen hyvin menestyvää tuumaa, jo olisi hapannut hänen vatsassaan — ainakin suora ja rehellinen ajatustensa puolesta ja ilmoitti epäilemättä tarkasti kirjoittajan katsantotavan: —

Washington'issa, C.V., Marraskuun 10 p. 18—.

Rakas Överstini, — Teidän kirjeenne äskeiseltä datumilta on vastaan-otettu, ja minä olen soveliaasti punninnut sen sisältöä. Se asiain laita, jota te kuvaatte, on epäilemättä varsin huolestuttava ja mieltä masentava; mutta minä en saata ymmärtää, kuinka sitä käy parantaminen jonkun Yhteisen Hallituksen toimen kautta. Tuonoin kapinoitsevat valtiot ovat nyt täydellisesti kuntoihinsa asetetut ja ovat itsevaltaisia republiikeja,[82] joilla on aivan yhtäläiset oikeudet ja sama mahti, kuin muilla tämän Unionin valtioilla. Ne väkivallan työt, joista kerrotte, ovat tietysti loukkauksia niitten lakeja vastaan ja ovat semmoisina rangaistavat niitten tuomio-istuimissa. Se on epäilemättä onnetonta, että näillä tuomio-istuimilla joko ei ole voimaa taikka tahtoa rangaista semmoisia rikoksia; mutta se on semmoinen onnettomuus, jota, siltä minusta näyttää, ei voi auttaa kansallisen lain-säädännön kautta.