XXXIV LUKU.

"Jos rakastat minua, rakasta koiraani".

Kun Hullun naapurit olivat lukeneet hänen kirjeensä viisaalle miehelle julkaistuna siinä suuressa journaalissa, jossa se ilmestyi, he vihastuivat siitä kovasti ja hankkivat heti yleisen kokouksen, jossa päätettäisiin ryhtyä johonkin toimeen sen johdosta. Tässä kokouksessa he yhtyivät semmoisiin lausuntoihin, jotka vakuuttivat, että kaikki oli hiljaista, rauhallista ja säännöllistä maakunnassa, ilmoittivat ylenpaltisilla sanoilla kaikki päinvastaiset kertomukset eli huhut vääriksi ja herjaaviksi sekä takaamalla takasivat, että tuo äskeinen väkivallan työ, joka oli säikähyttänyt ja hämmästyttänyt tätä laista kiinni pitävä yhteiskuntaa, ei ollut kenenkään sen asukkaan tekemä, vaan sen rajojen ulkopuolelta hyökkäävän joukon.

Oli huomattava, ettei kukaan mustasta kansasta ottanut osaa tähän julkiseen mielen-osotukseen eikä kukaan noista valkoisista miehistä, jotka tuona kauhun yönä olivat pidätetyllä hengellä seisoneet teljettyjen ovien takana, keskellä itkeviä ja pelästyneitä perheitänsä joka hetki odottaen päällekarkausta. Ei löytynyt monta näistä jälkimäisistä, se on totta, ja mikä sanottiin "arvolliseksi seuraksi" oli jo aikoja sitten sulkenut ovensa heiltä heidän silmiensä edessä; eikä sopinut milläkään tavalla odottaa, että minkään maakunnan arvossa pidetty valkoinen kansa koettaisi saada selitystänsä vahvistetuksi alhaisemman rodun todistuksilla, joita todistuksia parhaassa tapauksessa oli monella monituisella lisäyksellä ja vähennyksellä vastaan-otettava. Useita kauniita ja sydämeen painuvia puheita pidettiin tässä tilaisuudessa.

Lakimiehet olivat tietysti johtajina, niinkuin he aina ovat meidän maassamme kaikissa yleisissä asioissa. He puhuivat laveasti magna chartasta ja siitä lakia kunnioittavasta ja vapautta harrastavasta hengestä, joka elähytti kansaa siinä suuressa vanhassa maakunnassa, jonka yli Amerikan vapauden aurinko ensin nousi ja oli kaikkein kirkkaimmin aina siitä saakka loistanut. He kertoivat, kuinka tämä kansa, tultuansa voitetuksi kaikkein pyhimmässä ristiretkessä vapauden tähden, minkä mailma koskaan oli tietänyt, niitten muukalaisten palkkasoturi-laumojen kautta, joita Pohja oli lähettänyt heitä vastaan, kuinka tämä kansa, nähtyänsä kotinsa ja kartanonsa ryöstetyiksi ja tahratuiksi Yankee-vandaalein käsissä, oli rehellisesti antaunut ja kärsinyt koko sen tyranniuden ja sorron, minkä Yankee-viekkaus ja ilkeys saattavat keksiä, ilman vastustusta, melkein ilman nurisematta. He kuvasivat noita kolmea sanomattoman sorron vuotta, joina he olivat poljetut "sotilas-despotismin" jalkojen alla, joina itsehallinnon oikeus oli riistetty heiltä, heidän lakinsa asetetut "soturi-satraapin" tahdon alaisiksi ja heidän tuomarinsa kielletyt panemasta niitä täytäntöön virkavalansa mukaan. He muistuttivat siitä teko-asiasta, että juuri tässä maakunnassa sotamiehen parvi oli estänyt sheriffiä panemasta toimeen yhtä tuomio-istuimen päätöstä, joka oli annettu tarkassa yhtäpitäväisyydessä valtion lain kanssa ja vaati, että pahantekiää julkisesti piestäisiin paljaasen selkäänsä. He huomauttivat tuosta seikasta, että kaakki, jalkapuu ja poltin-rauta — heidän entisen sivistyksensä kuvailevat tunnusmerkit — hukutettiin noitten "Yankee-aatteitten" tulvan alle, jotka yltyivät korkeimmillensa sotaisen uudestaan-rakentamisen ja "niggeriylivallan" sanomattomassa häväistyksessä.

Sitten he käänsivät syyttävän vihansa virran Hullua kohden ja päästivät koko mielikuvituksensa valloilleen, keksiessään hänelle lapsuutta, nuoruutta ja aikaista miehuutta, semmoista, joka oli kylläksi halpa ja kunnoton saattamaan häntä soveliaaksi carpet-bagger'in uraa astumaan. Loistavalla sekä ajanluvun että maatieteen ylenkatseella hän sanottiin syntyneen "Nantucket'issa, Cape Cod'issa ja jos jossakin pitkin rannikkoa;" ja jokainen seuraava puhuja antoi hänelle uuden syntymäpaikan, joka, jos mahdollista, oloiltaan ja eloiltaan oli häpeällisempi kuin mikään edellinen. Jokaista uutta syntymäpaikkaa varten keksittiin myös vastaava huono elämä, joista kukin paisui pahimmillensa tuossa viimeisessä verrattoman häväistyksen teossa — herjaavien kertomusten levittämisessä tätä aina rasitettua ja kauan kärsinyttä Etelää vastaan, joka oli sammuttanut muiston moninaisista vääryyksistänsä ja avoimin sylin vastaan-ottanut yhden sortajansa — miehen, jonka kädet olivat punaiset sen tappelussa surmattujen poikien verestä. Ei, vielä enemmän, häntä syytettiin yhdeksi noista nyky-ajan hevos-sisseiksi,[89] jotka ryöstivät ja raastivat ja varastivat ja polttivat rosvopäällikkönsä Sherman'in johdolla hänen tulisoittojen valaisemalla matkallansa meren rantaan — Sherman'in, jonka jumalattomuuden työt olivat niin suurenläntäiset, että vaadittiin uusi sana, kun tahtoi osottaa niitten kauheutta, ja joka oli saattanut "banner" nimityksen merkitsemään kaikkien häväistysten ydintä.

Tämän jälkeen puhui se vakava ja kunnianarvoisa pappi, joka häiritsemättömässä levollisuudessa oli saarnannut "vanhurskauden rauhallisista hedelmistä" tuona valjuna sabbatina, jona Jerry paran ruumis heilui läheisessä tammessa, kääntäen näkemättömiä silmiänsä sinne tänne sanattomassa rukouksessa, että tavallisesta armeliaisuudesta annettaisiin hänelle kristillinen hautaus. Hän surkutteli, niinkuin hänen virkansa vaati häntä tekemään, kaikenlaista kiivautta ja kovuutta. Yksin kovia sanojakin ja kiivasta puhetta hän aina koetti välttää. Mutta, kun hän näki, että hänen kansaansa hätyytettiin väärillä ja jumalattomilla herjauksilla yhden semmoisen puolelta, joka oli tullut heidän keskuuteensa ja vuosikausia saanut nauttia heidän säälivää armeliaisuuttansa ja pitkällistä kärsivällisyyttänsä, hän ei voinut enää olla vaiti. Ja erhettyväisyyttänsä näin suoraan tunnustettuaan, hyvä vanha mies ei näyttänyt sen koommin koettavan pidättää itseään, vaan seurasi lakimiesten esimerkkiä semmoisella innolla, joka osotti, että hän oli päättänyt voittaa heidät, siksi kuin hän kävi käheäksi ja hikiseksi ja punaiseksi kasvoistaan ja oli kadottanut silmälasinsa ja vuodattanut ulos puolen suuntäyden valehampaita. Silloin hän istui alas haittojansa parantaakseen, ja sheriffi antoi todistuksensa.

Hän oli harvapuheinen mies; mutta hän todisti maakunnan rauhaa ja hiljaisuutta kertomalla, kuinka vähän vangitsemisen käskyjä oli tullut hänelle; kuinka vähän päällekanteita grand jury oli tehnyt; kuinka varma hän oli, että nuot väkivallan työt (joita kaikki surkuttelivat) olivat melkein kokonaan toimitetut muista maakunnista tulleitten laittomien joukkojen kautta; ja viimeiseksi hän vakuutti, ettei hänellä ollut koskaan ollut mitään asiakirjaa, jota hän ei olisi voinut panna toimeen ilman mitäkään posse'a.[90] Niin mahtava oli todella tuo lakia kunnioittava henki, että kymmenvuotias poika, jolla oli laillinen vangitsemis-käsky, voi tässä maakunnassa vangita kenenkä miehen hyvänsä, joka oli rikoksesta syytetty.

Samaa todistivat kaikki hänen ali-sheriffinsä ja useat muut varsin arvokkaat miehet, ja kaikki lausuivat ilmi niin paljon suuttumusta, kuin kielen köyhyys salli, Hullun julmasta käytöksestä, kun hän oli kertonut semmoista, joka himmensi Etelän kunniaa ja erittäin tämän maakunnan kansan lainkuuliaista luonnetta. Kun kaikki, jotka ijältään kelpasivat puhumaan, olivat antaneet todistuksensa, ja nuot kiittävät lausunnot olivat hyväksytyt, yritti yksi kokouksen nuorista intopäistä saavuttamaan kuolemattomuutta esittämällä mitä ankarimmilla sanoilla hän suinkin keksi, että he, julkisesti Hullun nimeä esiin tuoden, suoraan kantaisivat hänen päällensä. Muutamat vanhemmat ja kylmemmät olivat hiukan epäilyksissä, olisiko semmoinen menetys viisas; ja jonkun keskustelun jälkeen esitys peruutettiin ja toimikunta valittiin, joka asettuisi yhteyteen Hullun kanssa, tiedustelisi, vieläkö hän myönsi kirjoittaneensa kysymyksessä olevan kirjeen ja piti kiinni sen sisällöstä, sekä ilmoittaisi, kuinka heidän toimensa oli menestynyt, toiselle kokoukselle, jonka he kutsuisivat kokoon semmoiseen aikaan, minkä itse valitsivat. Tämän jälkeen kokous lykättiin toistaiseksi, ja seuraavana päivänä Hullu toimikunnalta sai näin kuuluvan kirjeen: —

Översti Comfort Servosse. Sir, — Verdenton'in ja sen ympäristön kansa on kummastuksella ja mielipahalla nähnyt erään kirjeen, joka sanoo lähteneensä teidän kädestänne ja on julkaistu New York Age'ssa tämän kuun 10 päivältä. Tässä kirjeessä vakuutetaan muun muassa, että 'tuhat väkivallan työtä on toimitettu tässä kongressin vaalipiirissä aseellisten ja valepukuisten miesten kautta' eli toisin sanoin Ku-Klux'ien kautta, joksi heitä nimitetään. Tämän maakunnan kelpo asukkaat tuntevat, että heitä sopisi aivan hyvällä syyllä moittia ja että he laiminlöisivät velvollisuutensa itseänsä ja isänmaata kohtaan, jos he jättäisivät tämmöiset kertomukset huomaamatta ja kumoamatta. Koska tämän ympäristön lakia kunnioittava kansa ei tahdo käydä mihinkään äkkipikaiseen toimeen eikä tehdä mitään vääryyttä, on se valinnut allekirjoittaneet semmoiseksi toimikunnaksi, jonka tulee kysyä teiltä, kirjoititteko te mainitun kirjeen ja, jos niin, pidättekö yhä kiinni sen sisällöstä.