Sitten hän muisti, ettei hän ollut hevosta tuntenut, joka oli jotenkin omituinen seikka; sillä se oli teräksenkarvainen ja etevä sekä varreltaan että liikunnoltaan. Hänen mieltymyksensä hevosiin saatti hänet vaistomaisesti tarkastamaan niitä, jotka hän näki, ja jokapäiväisillä ratsastuksillansa oli hän oppinut tuntemaan jokaisen hyvän hevosen monta penikulmaa ylt'ympäri. Paitsi sitä oli hänen ollut tapa käydä melkein joka paikassa isänsä kanssa, kun tällä vaan oli tilaisuus tehdä matkustuksia, jotka eivät vaatineet enemmän, kuin päivän poissa-oloa. Niin muodoin sai aivan taatusti väittää, että hän ulkonäöltä tunsi vähintäin kahta vertaa enemmän hevosia, kuin ihmisiä.
Nämät mietteet saattivat hänet hiukan uteliaasti uudestaan katsomaan kuverttiä. Sitä tehdessään hän joutui ajattelemaan, että päällekirjoitus ehkä oli kirjoitettu teeskenneltyllä käsi-alalla. Hänen isänsä oli saanut niin monta semmoista kirjettä, kaikki uhkauksia tai varoituksia sisältäviä, että yksistään tämä luulo käsi-alan suhteen herätti pelkoa pahasta tai vaarasta. Hänen näitä miettiessään Etelän lyhyt hämärä oli väistynyt idässä nousevan täysikuun valon edestä. Hän lähti huoneesen ja, käskien tuoda valaistusta, katseli vielä kerran kuverttiä ja särki sitten sinetin. Kirje kuului: —
Översti Servosse, — Yksi K.K.'n hyökkäysretki on käsketty toimeen pantavaksi keskeyttämään tuomari Denton'ia hänen matkallansa kotiin tänä iltana (tämän kuun 23 p.). Tiedetään hänen telegrafeeranneen teille, että seuraisitte häntä kotiin. Älkäät tehkö sitä. Jos suinkin voitte, varoittakaat häntä. Se on iso hyökkäysretki ja tarkoittaa täyttä tointa. Päätös kuuluu, että hän sidotaan, asetetaan keskelle virran yli menevää siltaa, jonka laahkot puretaan kummaltakin puolelta vapauttamisen estämiseksi, ja että silta sytytetään palamaan. Minä lähetän tämän varoituksen teidän tähtenne. Älkäät luottako telegraafiin. Minä koetan lähettää tämän varman tuojan kanssa, mutta vapisen pelosta, että se tulee liian myöhään. Minä en uskalla panna nimeäni alle, vaan kirjoitan itseni teidän
Tuntemattomaksi Ystäväksenne.
Nuori tyttö seisoi hetken ikäänkuin halvattuna kauhistuksesta sen vaaran vuoksi, joka uhkasi hänen isäänsä. Ei kertaakaan johtunut hänen mieleensä epäillä saatua varoitusta. Hän katseli kamiinin reunuksella seisovaa kelloa. Viisarit osottivat kello kahdeksaa.
"Liian myöhään, liian myöhään!" hän huudahti, pannen kätensä ristiin ja rukoilevassa tuskassa nostaen silmiänsä taivasta kohden. Hän ymmärsi, että hänen oli mahdoton saapua Verdenton'iin niin varhain, että hän voisi estää heidän lähtöänsä junalla, ja hän tiesi, että olisi hyödytöntä telegrafeerata jälestäpäin. Oli ilmeistä, että lennätin-langat olivat Klan'in hallussa, eikä ollut luultavaa, että mitään sanomaa, jos se lähetettäisiinkin, toimitettaisiin perille niin aikaiseen, että onnettomuus estettäisiin.
"Voi minun kallis isäni!" hän huudahti, täydellisemmin vaaran käsitettyään. "Oi Jumala! eikö voi tehdä mitään hänen pelastukseksensa!"
Silloin uusi ajatus leimahti hänen mieleensä. Hän juoksi taka-portiikoon ja huusi tuikeasti, mutta tyvenesti: —
"William! Hoi, William!"
Tallista päin tuleva ääni vastasi: —